sunnuntai, 18. maaliskuu 2012

ILMOISTUS ASIAA!!!

Tervetuloa sinä satunainen tai vanha tuttu. Olet päätynyt LC Dwynin vanhaan blogiin... Tarina ei jatku tässä blogissa enää vaan se on muuttanut uuteen osoitteeseen. Jos olet linkittänyt LC Dwynit toivoisin, että vaihtaisit uudeksi osoitteeksi tämän: http://sims3dwyn.blogspot.com/

 Niinpä tervetuloa uudistuneeseen blogiimme jatkamaan Dwynien ihmeellistä matkaa.

perjantai, 2. maaliskuu 2012

~039~

Sabas katseli hetken tätä vampyyrimiestä, joka seisoi hänen edessään. ”Sä tulit tappamaan mut eikö niin?”, hän sanoi lopulta ja vilkaisi yläkertaa. ”Anna mun edes pelastaa siskot ja Angel”, hän pyysi hätääntyneenä ja yski, sillä savu sakeni sakenemistaan. Mies tuijotti tyrmistyneenä poikaa edessään. Sabas olikin rohkeampi mitä hän antoi aina ymmärtää.

”Nyt ymmärsit väärin... Minä en ole tullut tänne tappamaan sinua vaan pelastamaan. Äitisi aavisti, että Talasimsca olisi jäljilläsi ja palkkasi meidät suojelemaan teitä”, Benjamin puhui rauhallisesti vaikka mieskin alkoi jo yskiä savusta. ”Nyt sinun täytyy vain luottaa minuun, Sabas”, mies jatkoi ja katseli apua anovasti tätä puolimerenneitoa silmiin. Poika selvästi puntaroi tilannetta mielessään mutta lopulta hän nyökkäsi. ”Hyvä on”, Sabas kuiskasi ja oli lentää nurin kun mies tarrasi hänen käsi varteensa ja he suorastaan kiisivät ulos.

Benjamin vei heidät hevosten luokse. Opal oli jo karannut liekkejä mutta Kleopatra ja Onix olivat pihassa. ”Nouse ratsaille, meidän täytyy keretä karkuun ennen kuin he tulevat”, mies totesi tiukasti alkaessaan kivuta Onixin selkään. ”Voinko varmasti luottaa sinuun?”, Sabas kysyi yllättäen ja vampyyrimies loi katseensa poikaan. ”Onko sinulla vaihtoehtoja?”, Benjamin totesi olleessaan ratsailla. ’Totta’, Sabas ajatteli itsekkeen ja kipusi taidokkaasti sekä nopeasti Kleopatran selkään.

Benjamin viittasi poikaa seuraamaan ja lähti ratsastamaan oriilla pimenevään yöhön ravia. Sabas ei ollut enää varma yhtään mistään. Hänen mielessään pyöri paljon kysymyksiä vailla vastauksia ja kaikki tuntui jotenkin epätodelliselta. Aivan kuin kaikki olisi pahaa unta, josta hän pian heräisi.

Poika käänsi Kleopatran ympäri ja katseli palavaa taloa haikeana. Hänen salapoliisileikkinsä ja kostonsa oli maksanut koko hänen perheensä hengen. Nyt hän olisi aivan yksin, aivan kuten hänen esiäitinsä aikoja sitten. ”Sabas!”, Benjamin huusi ja poika katsahti miehen suuntaan, hetken näytti siltä, että poika karauttaisi Kleopatralla karkuun, mutta Sabas antoikin hevosella kannuksia ja ohjasi sen Onixin perään täyttä laukkaa.

He ratsastivat koko yön ympäri ämpäri Appaloosa Plainsissa ja Sabas alkoi jo epäillä, että Benjamin ei koskaan ollutkaan halunnut auttaa häntä. Siinä vaiheessa kun vampyyrimies laskeutui ratsailta ja käski Sabastakin päästämään hevosen vapaaksi, poika oli kaikkea muuta kuin vakuuttunut. Benjamin kumminkin jaksoi rauhallisesti selittää, että hevoset pihassa paljastaisivat heti heidän olinpaikkansa.

Benjamin päästi pojan edeltä sisälle erääseen taloon ja tuli itse perässä. ”Olemme toistaiseksi turvassa. Täällä on joku, joka lähtee kuljettamaan sinua  eteenpäin iltapäivästä. Yritämme tehdä kaiken niin, että sinä olet turvassa.”, Benjamin selosti suunnitelmaansa samalla kun käveli pojan ohitse.

”Antoni! Nouse ylös hän on täällä.”, Benjamin sanoi miehelle, joka makasi sohvalla. Kuului epämääräistä kiroamista, johon vampyyrimies tuhahti hiljaa. ”Olet yhtä laiska kuin oli kolmekymmentä vuotta aikaisemmin”, vampyyri totesi ja katsahti Sabasta, ”Jääkaapissa on ruokaa ja ole kuin kotonasi.”

Antoni haukotteli noustessaan ylös ja venytteli itseään. ”Ja sinä olet yhtä terävä kielinen rakas ystäväni”, Antoni totesi ja nosti laseja paremmin nenälleen seuraten Sabasta, joka meni jääkaapille ja  löydettyään jotain juotavaa hän meni istumaan pyödän luokse, tuijottaen ulos selvästi vihaisena. ”Muut lähtivät jo. Vien Sabaksen jo tänään iltapäivästä kohtaamis paikalle”, vaalea mies totesi vampyyrille,  joka nyökkäsi haikeana. ”Entä Benny ja Sunil?”, Antoni kysyi varovasti ja Benjamin pudisteli päätänsä.

Antoni nousi ylös ja käveli pöydän luokse. ”Olet helppo maalitaulu siinä, Sabas”, Antoni totesi ja istahti pojan eteen vilkuillen tätä uteliaana. ”Uskomatonta, että viimeinkin saan tavata sinut. Isäsi kirjoitteli minulle paljon sinusta kun olit aivan pieni”, mies alkoi iloisesti puhua ja Sabas mulkaisi tähän vihaisena.

”Aivan sama. Minua ei kiinnosta puhua teille kummallekaan mitään ennen kuin saan jotain selkoa tilanteeseen keitä te olette?”, Sabas ärisi vihaisesti kuin nurkkaan ajettu eläin. Poika alkoi selvästi olla tarpeeksi hermostunut ja ahdistunut. ”Ilmeisesti teillä oli jotain tekemistä vanhempieni kanssa. Ja toinen teistä on Talasimscalainen”, poika sanoi lopulta varautuneena.

Antoni nosti ihastuksesta kulmakarvojaan. ”Mikä ihastuttava päättelykyky”, mies sanoi naurahtaen ja yskäisi lopulta. Olisi aika kertoa Sabakselle asioita. Poika selvästi epäili heitä liikaa luottaakseen heihin vielä pätkääkään. ”Olen Antoni Mannerheim... Entinen Talasimscan laborantti sekä Twinbrookin poliisipäällikkö. Elna, joka seurustelee veljesi, Angelin, kanssa on minun tyttäreni”, Antoni kertoi hitaasti ja rauhallisesti Sabakselle. ”Se kirja?”, Sabas kysyi ja hänen kätensä tärisivät. ”Kyllä, se kertoo minun ja Benjamin pakoretkestä Talasimscasta. Siitä lähtien olemme olleet ystäviä.”

Sabas nousi seisomaan ja käveli hetken edestakaisin. Hän ei voinut uskoa tätä. Kirja oli ollut totta. Silloinhan Benjamin oli Talasimscan entinen koekaniini. ”Istu alas, Sabas”, Benjamin pyysi ja poika istui varovasti miehen viereen. ”Kuinka te tunnette isäni ja äitini?”, Sabas kysyi hetken kulttua silmäillen molempia miehiä. ”Antoni on nykyään MTT:län kirjeenvaihtaja, joten sitä kautta hän tietää isäsi. Minä taas rakastuin aikoinani Bennyn äitiin ja ryöstin silloin Talasimscalta antivampirismin. Minun oli tarkoitus mennä naimisiin Bennyn äidin kanssa... Hänet oli kumminkin keretty tappaa kun pääsin kotiin. Benny oli silloin vasta pari vuotta. Joten kasvatin tytön”, Benjamin kertoi hiljaisena ja katseli Sabasta. ”Eli olen samalla tavalla orpo nyt kuin äitini aikoinaan”, Sabas sanoi surullisena ja piti kyyneleitä sisällään. ”Ei, tytöt ja Angel ovat elossa”, Benjamin totesi hymyillen pienesti.

”Ihanko totta?”, Sabas kysyi ja painoi käden rintakehälleen. Aivan kuin suuri kivi olisi tiputettu pojan rinnan päältä. ”En siis jääkkään ihan yksin. Haluan nähdä heidät”, poika alkoi puhumaan selvästi lievässä shokissa. ”Näet heidät kyllä. Mutta et vielä. Antoni siirtää teidät turvaan tänään ja tapaat sisaruksesi varmasti vielä", Benjamin kertoi pojalle ja katseli tätä hiukan surullisena, sillä hän aavisteli jo mitä poika sanoisi seuraavaksi.

”Mutta isä ja äiti eivät selvinneet... suvun jatkaminen riippuu nyt siis minusta?”, Sabas totesi hiljaa ja katsahti varovasti vampyyriä, joka nyökkäsi raskaasti. ”Jos mä vain olisin antanut asioiden olla... äiti ja isä olisivat elossa”, poika sanoi hiljaa ja puristi käsiänsä nyrkkiin.

Antoni tuli sohvan luokse ja risti kätensä. ”Olen pahoillani vanhempiesi takia, mutta ole iloinen, että kerkesimme viedä sisaruksesi turvaa”, Antoni sanoi surullisena ja mietti selvästi, millaista olisi menettää Elna. ”Totta kai olen”, poika totesi ja nousi pystyyn hieroen nolona päätänsä. ”No... haluasitteko hiukan valaista minullekin tätä pakosuunnitelmaa”, Sabas totesi lopulta hiljaa. Poika tiesi, että hänen olisi nyt pakon edessä yritettävä aikuistua.

”Tietenkin”, Antoni totesi ja katsahti Benjamiin, joka nyökkäsi antaen puhumisluvan parhaalle ystävälleen. ”Eli Elna odottaa meitä iltapäivästä vanhalla varastorakennuksella Estherin ja Estellen kanssa. Angel on harhauttanut Talasimscaa, jotta me saamme teidät pois kaupungista”, Antoni selosti suunnitelmaa, johon Sabas nyökkäili. Mies kertoi yksityiskohtaisesti jokaisen kohdan. ”Ja vielä yksi asia”, Antoni totesi lopuksi, ”Te jäätte aivan omillenne... Ei ole enää MTT:lää eikä muitakaan tukijoukkoja...”

”Mitä oikein tarkoitat?", poika kysyi selvästi huolestuneena. Hän oli ilmeisesti todellakin luottanut siihen, että hänellä olisi tukijoukkoja. ”MTT on tuhottu... Tosin ryhmän omien jäsenten johdosta. Yritämme sillä suojella teitä erilaisia olentoja”, Antoni selitti rauhallisesti Sabakselle. ”Tarkoitatko, että meidän pitää oikeasti pärjätä neljästään?”, Sabas kysyi ääni täristen.

”Kyllä”, mies vastasi ja sulki silmänsä. ”Olen hyvin pahoillani tästä kaikesta, Sabas, mutta jos olette yhteydessä ryhmään olette vaarassa... Mutta toivoisin, että kirjottaisitte kirjat”, mies toivoi hiljaisena. ”Voi ei kirjat!”, poika huudahti muistaessaan isänsä, mummonsa ja isomummonsa kirjat. ”Ei hätää. Sunil lähetti minulle kopiot niistä ja ne on toimitettu turvaan... Samoin kuin joitain muita tavaroita kodistanne”, Antoni kertoi  rauhallisesti pojalle, joka nyökkäsi rauhoittuneena. ”Lähdemme kuhan aurinko alkaa laskea, koita levätä vähän”, Antoni kehoitti poikaa ja siirtyi tutkimaan karttoja Benjamin kanssa toiseen huoneeseen.

Ilta alkoi jo painua mailleen kun Benjamin lähti talosta. He tekivät taktisen harhautuksen siitä, että Sabas muka lähti miehen mukaan vaikka oikeasti puoli tuntia myöhemmin Antoni lähti pojan kanssa kohti joen rannan kohtauspaikkaa. Ilta alkoi pikku hiljaa laskeutua Appaloosa Plainssiin.

”Näetkö tuon rakennuksen”, mies totesi ja osoitti jo sammalta kasvavaa pikku tönöä. ”Elna odottaa meitä siellä tyttöjen kanssa”, Antoni lisäsi iloisesti hymyillen Sabakselle. ”Ihanaa näen viimein siskoni, en koskaan tajunnut kuinka tärkeitä he ovat minulle”, poika totesi ja katseli Antonia.

Yht’äkkiä Sabas lähti juoksemaan kohti tönöä sanomatta sanaakaan. ”Sabas!”, Antoni huusi terävästi. ”Tule jo mä haluan nähdä mun siskot!”, poika huusi takaisin ja juoksi kohti taloa. ”Esther! Estelle!”, poika huusi juostessaan kohti vajaa niin kovaa kuin jaloistaan pääsi.

Kun ovi avautui poika hidasti automaattisesti askeliaan hymyilllen. Hän ei voinut uskoa miten ihanalta tuntuikaan tieto siitä, että hänen molemmat pikku siskonsa olisivat kunnossa.

Sabas pysähtyi kuin seinään kun ovesta ei tullutkaan kukaan tuttu vaan täysin tuntematon tummiin pukeutunut nainen. ”Vihdoinkin tapaamme, Sabas...”, nainen totesi maireasti ja naurahti kevyesti katsellen Antonia, joka juoksi suojaamaan Sabasta.

”Mitä sinä teet täällä... Missä tyttäreni on?!”, Antoni karjaisi ja katseli naista, joka kohotti kulmaansa. ”Samaa voisin kysysä sinulta... Luulin, että kaikki muutkin Dwynit olisivat mukanasi... Tämä on sääli. Etsintämme ei lopukkaan... Toisaalta tyttäresi löytyy helposti”, nainen totesi nauraen ja hän vilkaisi Sabasta, joka seisoi lamaantuneena paikoillaan. ”Antoni, kuka tämä nainen on?”, Sabas kysyi vihaisena siitä tiedosta, että Antoni oli mitä ilmeisemmin pettänyt hänet.

”Ja kukako olen...”, nainen totesi töykeästi ja laski kätensä lanteilleen. ”Isäsi ei selvästikään opettanut sinulle vielä mitään.... Olen Sitara Lasims,Talasimscan johtatar”, Sitara sanoi loukkaantuneena. Sabas tuijotti naista vihaisena. ”Sä tapoit vanhempani!”, hän huusi lopulta ja nainen kohautti olkiansa.

 ”No ilman erästä naishenkilöä en olisi päässyt jäljillenne”, nainen sanoi naurahtaen. ”Antonin avullahan sä meidät löysit”, poika ärisi vihaisena mutta ei osannut liikkua pelosta. Antoni vilkaisi poikaan ja siristi silmiänsä. ”Minä en ole pettänyt sinua”, mies totesi ja Sitara nyökkäsi. ”Hän on oikeassa... Kyllä kunnia kuuluu ihan toiselle naispuoliselle vanhalle neidille”, Sitara lirkutteli mairesti ja katsahti olkansa ylitse. ”Tule tänne sieltä!”, nainen kiljaisi hetken päästä ja ovi avautui hitaasti ja valoon asteli tuttu henkilö.

Valoon asteli vanha nainen, jonka poskille valui kyyneliä. ”Anna anteeksi, Sabas”, Kaisa niiskutti hiljaa ja yritti katsoa poikaa muttei pystynyt. Naisen oli pakko sulkea silmänsä, sillä hän tiesi olevansa syyllinen siihen, että Sabaksen vanhemmat olivat kuolleet.

”Täti”, Sabas kuiskasi hiljaa ja pudisteli päätänsä surullisena. Hän ei voinut uskoa tätä. Hänen oma sukulaisensa oli pettänyt hänet. ”Sinun takia isä ja äiti on...” Sabas puhui hiljaa ja nieleskeli kyyneleitä. ”Anna anteeksi, Sabas. Minun oli pakko”, Kaisa aneli hiljaa. Poika pudisteli tiukasti päätänsä. Valkoiset silmät alkoivat täyttyä kyynelistä.

Antoni kääntyi ympäri j katseli Sabasta. ”Sabas, älä anna hänen vaikuttaa sinuun”, mies totesi hiljaa ja Sabas pudisteli päätänsä verkaisesti. Poika oli aivan sekaisin jo. Tilanne alkoi riistäytyä totaalisesti käsistä. Sitara katseli  kaksikkoa tyytyväisenä, hän oli onnistunut järkyttämään Sabasta lisää aivan kuten oli suunnitellut. Mutta eivät naisen yllätykset tähän loppuneet.

”Kaisa... Tapa heidät”, Sitara sanoi naiselle olkansa yli ja hymyili. Kaisa vilkuili Sabasta ja Antonia. Nainen tiesi tehneensä väärin. Jos hän vain voisi jotenkin korvata sen kaiken serkkunsa pojalle. ”Lähtekää... Menkää!”, Kaisa huusi kaksikolle ja Sitaran ilme muuttui. ”Ei... Minä en tapa heitä se ei kuulunut sopimukseen”, vanhus totesi ja uhmasi itseään selvästi voimakkaampaa naista.

”Tajuatko, että tämä maksaa sinun henkesi!”, Sitara alkoi kiljua vihaisesti Kaisalle. ”Aivan sama... Olen tämän velkaa pojalle...”, nainen totesi ja katsahti Sabasta. ”Menkää jo!”, Kaisa sanoi ja yht’äkkiä nuori nainen oli jo hänen kimpussaan.

”Tätisi on oikeassa”, Antoni sanoi kääntyen Sabaksen puoleen tuijottaen poikaa, joka katseli nyt vuorostaan mieheen hämmästyneenä. ”Mitä...”, Sabas alkoi sanomaan mutta Antoni pysäytti hänen lauseensa. ”Mene! Sinun täytyy lähteä pakoon, emme selviä molemmat”, mies sanoi ja loi tiukan katseen poikaan. ”En halua jättää sinua”, Sabas pihahti hiljaa ja lähti peruttamaan varovasti. ”Sinun on pakko... Olen pahoillani, Sabas... Muista mitä kerroin sinulle”,mies sanoi ja hänen takaansa kuului ilkeää naurua.

Kaisan eloton ruumis makasi maassa ja Sitara katseli sitä nauraen. ”Nyt on teidän vuoronne. Tapan joka ikisen Dwyn maan päältä”, Sitara sähisi heihin päin ja lähti kävelemään kaksikkoa kohti selvästi nyt vihaisempana kuin aikaisemmin. Ilmeisesti siitä syystä, että joutuikin itse likaamaan kätensä tässä tehtävässä.

”Mene!”, Antoni huusi Sabakselle, joka vilkaisi vielä kerran Kaisan ruumista ja sitten miestä. Poika lähti juoksemaan ja kuulessaan Sitaran huudon poika katsahti taakse nähdäkseen sen, että kaksikko otti yhteen pahemman kerran. Sabas kiihdytti juoksuaan ja pakeni paikalta.

Sitara ja Antoni taistelivat pitkään mutta lopulta nainen sai kunnon otteen miehen kaulasta. Niinpä ei mennyt pitkään kun miehen eloton ruumis mätkähti maahan kuristettuna ja nainen käveli sen ohitse. Hänen täytyisi nyt löytää Sabas, jotta hän voisi tappaa pojankin. Suku ei saisi jatkua ja saastuttaa ihmisrotua.

Illan pimetessä ja ollessaan niin suunnattoman peloissaan, Sabas menetti suuntavaistonsa täysin. Hän ei tiennyt juoksevansa samaan suuntaan, josta oli lähtenytkin. Hän yritti vaan pyrkiä varakohtaamispaikkaan. Kumminkin hän pysähtyi kuin seinään kun juoksi melkein Sitaran syliin. Hetken kaksikko katseli toisiaan hiljaiseina ja molemmat olivat jännittyneitä. ”Älä tule lähemmäs”, Sabas sanoi lopulta ääni väristen ja alkoi peruttamaan.

Tämä pojan yritys suojautua sai naisen nauramaan ja kädet ojossa nainen alkoi lähestyä poikaa. ”Vie terveisiä isällesi kun tapaatte taas. Muistutat niin paljon isääsi, että tuntuu aivan kuin tappaisin hänet uudestaan. Vihdoinkin teidän saastainen sukunne loppuu”, Sitara sähisi vihaisesti pojalle.

Sabas lähti peruttamaan vauhdilla, joten hän ei huomannut takana olevaa juurta. Poika kaatui kipeästi maahan, joka sai naisen nauramaan enemmän.  Poika alkoi toivoa, että hän kuolisi nopeasti ja kivuttomasti.

Äkkiä Sabas erotti äänen joka kuulosti... askelilta. Mutta ne olivat aivan liian nopeita ollakseen askelia. ”Hyvästi, Sabas”, Sitara totesi ja oli tarttumassa pojan kaulaan kun terävä  ääni riipi ilmaa. ”EIIIIIII!”

Seuraavaksi ilmaan kiiri verta hyytävä kiljaisu, joka poukkoili vuorien seinämistä hetken aikaa järvellä, hiljeten pikku hiljaa ja lopulta kokonaan. Aivan kuin koko maailma olisi pidättänyt hengitystään. Kaikkialla oli aivan hiljaista.


Edellinen  Seuraava

perjantai, 24. helmikuu 2012

Täydellinen sukupuu

 Tähän kirjoitukseen tulee Dwynein täydellinen sukupuu, jossa näkyvät kaikki simit. Aluksi vain tekstimuodossa.

0.SP: Boyd ja Susan Wainwright,  Yumi  Sekemoto, Ren, Syr

1.SP: Stumppi  ja Blair Wainwright,  Leighton (os. Sekemoto)  ja Syrena Dwyn

2.SP: Loviisa (os.Wainwright) ja Rahim Dwyn,  Candy Ashdale ja Sam Sekemoto,  Aate Honkaniemi,  Aali Havemetsä  ja  Jaya Dwyn,  Dalia Dwyn ja Kurt De Mayo, Camilla (os.Siren) ja Demyx Dwyn,  Kira Dwyn ja Markku Helle,  Kalla Dwyn ja Kimmo Jaaksi

3.SP: Racel Dwyn,  Benni  (os. Hennessey) ja Sunil Dwyn,  Shyama  ja  Jarmil Dwyn,  Kaisa Dwyn,  Tidus Dwyn ja  Aleksanda Nyrhiä,  Nuutti  Dwyn,  Lukas Dwyn,  Reina Dwyn

4.SP : Angel Dwyn , Sabas Dwyn,  Esther Dwyn,  Estelle Dwyn

perjantai, 24. helmikuu 2012

Kuvien kertomaa vol4

Tällä kertaa seuraamme vain yhden perheen elämää tässä extrassa.

Demyx, Camilla, Tidus ja Nuutti Dwyn:

Ajan hammas liikkui ja puri Sunset Valleyssä aivan kuten kaukana kaukana Appaloosa Plainsissa.  Valitettavasti se ei tuntunut olevan yhtään armollisempi Dwyneille, jotka jatkoivat elämäänsä Sunset Valleyssä. Nimittäin eräässä talossa oli erittäin vahvasti suru läsnä. Demyxin rakas vaimo, Camilla, oli menehtynyt vanhuuteen. Tämä oli tapahtunut aivan yllättäen. Onneksi kumminkin lähtö oli ollut nopea eikä naisen ollut tarvinnut kitua.

Varsinkin Demyx oli ottanut vaimonsa kuoleman raskaasti, sillä mies oli ajatellut, että hän lähtisi ensin. Niinpä Demyx nukkuikin paljon. Myös Moppe ikävöi ihanaa emäntäänsä usein. Tidus yritti kaikin keinoin työntää syrjään ajatukset siitä, että pian myös hänen isänsä saattaisi joutua lähtemään.

Nuutti joutui hoitamaan perheen muonitus puolen, sillä kukaan muu perheen miehistä ei oikein osannut kokkailla. Poika kumminkin mietti usein sitä, miten he nyt pärjäisivät ilman naista talossa. Hänellä oli paljon lämpimiä muistoja äidistään. Niinpä usein ikävä iskikin silloin kuin hän oli kokkailemassa ja muisteli äitinsä opetuksia.

Ilmeisesti Sunset Valleyssä oli isompikin ryöstöaalto menossa, sillä yönä ennen Camillan hautajaisia kolmikko sai kutsumattoman yöllisen vieraan.

Vaikka Moppe olikin jo vanha, se kumminkin hahavui siihen kun ulko-ovi avattiin. Kumminkin koira jäi silti paikoilleen makaamaan eikä lähtenyt seuraamaan varasta sisälle taloon, sillä koira oli opetettu nukkumaan yöt ulkona.

Voro alkoikin heti kolistella alakerrassa eikä välittänyt siitä oliko talon väki kotona vai ei.

Demyx heräsi ääniin alakerrasta ja vanhuksella menikin hetki tajuta, että äänet tulivat alakerrasta. Mies meinasi mennä jo valittamaanpojille, että halusi nukkua mutta huomatessaan varkaan hän palasi takaisin makuuhuoneeseen soittamaan paikalliselle poliisille.

Pian poliisiauto lipuikin jo pihaan. Onneksi uudet poliisit alkoivat ottaa huomioon kaikkien kansalaisoikeudet ja osa yrittikin kitkeä kaikenlaista muukalaisvihaa pois kaupungista. Silti olisi vielä paljon tehtävää sen suhteen.

Kun alakerrasta alkoi kuulua tappelun ääniä Demyx ryntäsi päivittelemään sinne tapahtumia. Hän ei voinut uskoa, että tänä tärkeänä yönä hänen kodistaan tapahtuisi kaikkea tälläistä.

Naispoliisin yrityksistä huolimatta varas onnistui livahtamaan takaisin kaupungin yöhön mukanaa melkoinen määrä tavaraa.

Nainen pahoitteli Demyxille tapahtumia ja kertoi, että hän ei ollut sukunsa ainut, joka oli ryöstetty. Ilmeisesti  jollakin oli erityisen paljon hampaan kolossa Dwyneja vastaan.

Kun oli poliisi oli lähtenyt Demyx meni nukkumaan viel hetkeksi aikaa, sillä olisi tärkeä päivä edessä. Hänen rakkaan vaimonsa hautajaiset.

Kukin kävi juhlien aikana jättämässä omat hyvästinsä Camillalle. Varsinkin Nuutti viipyi haudalla kauan. Hän ei voinut uskoa, että hänen äitinsä oli poissa. Hän oli niin nuori vielä eikä tiennyt miten pärjäisi ilman äitinsä viisaita neuvoja.

Demyx oli yllättynyt siitä, kuinka paljon vieraita tuli naisen hautajaisiin. Varsinkin siitä, että Rahim uskaltautui myös mukaan. Miehillä oli ollut erittäin kireät välit, kun Demyx oli kuullut, että hänen pikkuveljensä oli yrittänyt iskä hänen vaimoansa. Kumminkin nyt hän päätti hillitä itsensä ja grillasi rauhassa.

Aleksandra Nyrhiä oli seurustellut jo pitkän aikaa Nuutin veljen, Tiduksen kanssa. Nainen oli  Nuuttia vanhempi joten hänellä oli oma kohtaista kokemusta siitä, miltä vanhempien menettäminen tuntui. Aleksandra koittikin olla kiva Nuutille, mutta poika ei oikein koskaan ollut tullut toimeen veljensä tyttöystävän kanssa.

Tidus jutteli seurunsa Racelin kanssa paljon. Tyttö kertoi siitä, kuinka hän aikoisi vielä tulla kuuluisaksi laulajaksi. Hän lähtisi heti vain kuin saisi koulut loppuun ja muutenkin asiat kuntoon. Kun Tidus kysyi mihin Racel aikoi muuttaa oli tytön vastaus oikeastaan itsestään selvä kun sitä alkoi ajatella tarkasti.  Starlight Shores.

Muutama päivä hautajaisten jälkeen oli Tiduksen syntymäpäivät. Pojasta tuli komea pakkaus ja hän värjäsikin hiuksiaan osittain mustiksi peittääkseen osan juuristaan. Lisäksi nuoren miehen synkempi tyyli syveni entisestään. Tiduksen viisi luonteenpiirrettä olivat siis Paha, Kaikesta kiinnostunut, Poikkeava, Viherpeukalo ja Kasvissyöjä.

Ei mennyt kauan kun oli myös Nuutin aika kasvaa aikuiseksi. Poika muistutti huomattavasti enemmän äitinsä ja toisin kuin veljensä hän päättikin peukeutua enemmän ”ikäistensä” lailla. Nuutti hakikin heti poliisiasemalle töihin, sillä hänen unelmansa oli pienestä pitäen ollut poliisi. Nuutin viisi luonteenpiirrettä olivat Hajamielinen, Kärtty, Pummi, Taitava kuvanveistäjä ja Eläinten ystävä.

Eräänä iltana Demyx oli menossa ostamaan uusia kirjoja kun hän tunsi kirjakaupan edessä ihossaan outoa kylmyyttä. Hän tajuisi pian mitä oli tapahtumassa. Demyx oli helpottunut siitä, ettei hänen ollut tarvinnut olla kovin kauan ilman vaimoaan.

Valitettavasti treffeillä olleet Tidua ja Aleksandra sattuivat myös tapahtuma paikalle ja Tidus ei ajatellut asian noita puolia tajutessaan, että mies joka oli kuollut oli hänen isänsä. Tidus oli nyt lyhyellä aika välillä menettänyt äitinsä ja isänsä eikä hän kehdannut edes alkaa taistelemaan kyyneliä vastaan.

Myöskään Kuolema ei osannut arvostaa omaa työtään vieläkään. ”MINUSTA TULISI HYVÄ TAIKURI EHKÄ”, Kuolema mietti ääneen katsellessaan itkevää Tidusta ja paikalle kerääntyviä ihmisiä. ”Mennään jo luukasa”, Demyx hoputti malttamattomana.

Koska Tidus ei oikein osannut ajatella selvästi hän pyysikin melkein heti Aleksandraa muuttamaan hänen ja veljensä luokse. Tästä Nuutti ei taas pitänyt vaan pakkasi tavaransa päättäen aloittaa poliisinuran Bridgeportissa.  Niipä Nuutti ja Aleksandra sekä Moppe jäivät vanhaan taloon kolmestaan.

Tässäpä oli nyt tämä extra osa. Lopuksi vielä tuttu yhteenveto.

Yhteenveto:                                                                                                         

Ensimmäinen sukupolvi: Syrena, Leighton

Toinen sukupolvi: Demyx, Camilla,  Jaya, Aali, Dalia, Kurt, Kira, Markku, Kalla, Kimmo, Rahim, Loviisa

Kolmas sukupolvi:  Lukas, Kaisa, Shyma, Jarmil , Sunil*, Benni , Tidus, Aleksandra,  Nuutti,  Racel,  Reina*

Neljäs sukupolvi: Angel,  Sabas*, Esther,  Estelle

Kuolleet

-Lemmikit: -

-Simit: Camilla Dwyn ja Demyx Dwyn

Syntyneet:

-Lemmikit:-

-Simit:-

Selitykset:

*= Merenneitogeenit

Yliviivattu = Kuollut

 

tiistai, 14. helmikuu 2012

~038~

Sunil oli viemässä Estelleä nukkumaan, kun Sabas ryntäsi äkkiä sisälle ovesta. Poika oli tullut juoksemalla talleilta ja vaikutti siltä kuin olisi nähnyt aaveen. Mies tuijotti toista pojistaan. ”Mitä hemmettiä sinä nuori mies ryntäät noin sisälle?”, Sunil ärähti hiukan vihaisena ja yritti tyynnytellä sylissään olevaa tyttöä, joka oli säikähtänyt veljensä äkillistä sisääntuloa. ”Tala... Tala... sims...ca”, Sabas sai lopulta sanottua huohotuksensa seasta ja Sunilin silmät levisivät.


Sabas alkoi kertoa isälleen autosta, joka oli seurannut häntä koko lenkin ajan ja siitä mitä äsken pihalla oli tapahtunut. Sunil näytti mietteliäältä ja nyökkäsi lopulta pienesti. ”Älä puhu tästä vielä kenellekään muulle, en halua, että äitisi saa hepulia”, mies totesi hetken miettimisen jälkeen. ”Hepulia mistä?”, kuului tiukka ääni ovelta ja Benni tuijotti kolmikkoa odottavana. Sunil ja Sabas katsoivat toisiaan. ”Laita siskosi nukkumaan, minä keskustelen äitisi kanssa”, mies sanoi ja pyysi Bennin mukaansa ojentaen Estellen Sabakselle.


Sunil ojhjasi vaimonsa heidän makuuhuoneeseensa ja pyysi tätä käymään sängylle. Sunil meni lopulta vaimonsa viereen ja alkoi kertoa samaa mitä Sabas oli kertonut äsken miehelle alakerrassa. Bennin huulilta pääsi raskas huokaus ja hän katseli miestään vakavana. ”Sunil... Minä...”, nainen aloitti sulkien silmänsä. Hän oli vain niin loppu.


Hetken päästä nainen avasi siniset silmänsä ja tuijotti miestänsä niillä. ”Minä en halua kuulla enää sanaakaan koko Talasimscasta”, nainen sanoi päättäväisesti ja sai miehensä änkyttämään, mutta tiukasti Benni keskeytti tämän. ”En halua, että tästä puhutaan nyt synttäreiden alla. Ehkä Sabaksen mielikuvitus vaan laukkasi ja hän luuli väärin. Sunil, teidän täytyy lopettaa tämä. Koko perhe on ihan sekaisin. Ei enää sanaakaan Talasimscasta, koska emme selvästikkään ole vaarassa”, nainen totesi tiukasti ja tuijotti miestään ankarasti. Lopulta Sunil nyökkäsi varovasti.


Mutta Benni ei tiennytkään, että Sabaksen tarkkailija oli lähempänä kuin he luulivatkaan. Hetken seurattuaan, että talosta sammuivat kaikki valot, tumma hahmo irtaantui puun juurelta ja lähti juoksemaan hitaasti pitkin metsäpolkua syvemmälle metsään, kohti oikoreittiä joelle.


Benni yritti parhaansa mukaan unohtaa kaiken sen häslingin mitä tämä Talasimscan leijuva uhka ja hänen selvästi seonnut anoppikummituksensa naisen perheessä aiheutti. Tosin vaikka nainen näyttikin päälle päin usein rauhalliselta, hän oli kumminkin varmistanut salassa selustan. Benni tiesi, että jos kaikki puhe oli totta... He voisivat olla suuremmassa vaarassa kuin edes Sunil tiesi.


Sabaksesta alkoi tulla vainoharhainen ja nyt hänestä alkoi tuntua, että jokaista hänen liikettään seurattiin. Eräänä päivänä Sabas puhui tästä veljelleen koulubussissa joka totesi, että poika oli selvästi lukenut liikaa sitä salapoliisikirjaansa, jonka oli löytänyt kirjastosta.


Eräänä iltana juodessaan teetänsä keittiössä, Sabas alkoi miettiä kaikkia johtolankoja joita oli saanut kokoon. Yksikään niistä ei tuntunut yksikseen johtavan mihinkään, mutta yhdessä jokainen pienikin tiedon murunen johti kirjaimiin B.S ja hän oli saanut sen verran selville, että kirjailija asui tai ainakin oli asunut Appaloosa Plainissa.


Eräänä aamuna Benni sai hänelle osoitetun kirjeen. Nainen avasi sen vapisevin käsin ja nielaisi. Lukiessaan kirjeen hän olisi voinut revetä kyyneliin. Siinä luki vain ja ainostaan ’Kyllä. B.S’ Nainen tiesi nyt, ettei hänen tarvitsisi olla enää huolissaan lapsista. Aivan kuin kivi olisi tiputettu pois hänen sydämeltään. Niin helpottuneeksi naisen olotila muuttui tämä salaperäisen kirjeen myötä.

 

Pian olikin aika juhlia kolmia syntymäpäiviä samaan aikaan. Nimittäin perheen kaksostytöt Estelle ja Esther kasvoivat taaperoista lapsiksi ja Bennin oli aika ottaa vastaan viisas vanhuus.

Kasvettuaan kaksoset keksivätkin sen, kuinka saman näköisiä he olivat. Niinpä Ester ja Estella halusivat täysin samanlaiset vaatteet. Tytöt erotti nyt enää oikeastaan silmien väristä. Esther omisti vaaleat sinertävät silmät ja hänen kolmas piirteensä oli kapinallinen. Lisäksi tytön päällyspaita oli vaaleankeltainen.


Estellellä taas oli vaalean violetit hehkuvat silmät ja hänen päällyspaitansa oli valkoinen. Tyttöjen yhdennäköisyys oli todella tyrmistyttävä. Estellen kolmanneksi piirteeksi tuli silmää valokuvaukselle.


Myöskään Benniä vanhuus ei latistanut. Nainen lyhensi hiuksiaan ja niiden väri sai pysyä luonnollisena vanhuuden valkoisena. Pikku hiljaa nainen tajusi myös sen miten suuri kuilu hänellä alkoi olemaan perheeseensä. Hän kuolisi pian kun taas hänen miehensä oli elänyt vasta murto-osan elämästään, heidän lapsistaan puhumattakaan.


Elämä Dwyneillä tuntui jatkuvan normaalisti. Lapset kävivät koulussa ja pojat ratsastivat hevosilla aina keretessään. Benni oli onnellinen kun elämä näytti asettuvan aloilleen ja alkoi normaalisoitua. Ehkä he olivat turhaan huolehtineet siitä, että Talasimsca olisi heidän jäljillään.


Sunil oli alkanut kiinnostunut tähtien tutkimisesta ja eräänä iltana hän löysikin vahingossa taivaalta uuden planetan. Se oli suuri ja sininen. Mies soitti tiedekeskukselle löydöstään ja niinpä Sunil sai kunnian  nimetä löytämänsä planetan. Hän tiesi sille vain yhden ainoan nimen ja se oli Dwynnamus.


Muutamaa iltaa myöhemmin Benni, Sabas ja Angel istuivat television ääressä katselemassa huonoa saippuasarjaa. ”Angel, lähetsä mun kanssa huomenna markkinoille?”, Sabas kysyi ja Benni katsahti poikaansa hämillään. ”En tiennytkään, että olet kiinnostunut niistä”, nainen sanoi Sabakselle, joka kohautti olkiaan. ”Kaikki on kehunut, että sieltä tekee löytöjä”, Sabas sanoi ja käänsi kysyvästi katseensa veljensä puoleen. ”Sori, mutta ajattelin tulla Elnan kanssa meille päättäjäisistä”, Angel totesi ja Sabas nyökkäsi. ”Okei, meen kai sitten yksin”, poika ilmoitti ja sai äitinsä kasvoille huolestuneen ilmeen. ”Onkohan se nyt niin viisasta”, Benni aloitti pohtimaan ääneen.


”Äiti, sä olet itse sanonut, ettei me olla vaarassa”, Sabas aloittii ja katsoi naista tiukasti. Bennin huolestunut ilme muuttui pian hymyksi. ”Niinhän minä olen sanonut”, hän totesi hiljaa ja nyökkäsi lopulta. ”Olet ihan oikeassa, ei sinulla ole hätää”, hän totesi naurahtaen ja katseli Angeliä. Olisi uskomatonta, että hänen esikoisestaan tulisi tänään aikuinen.


Angelin syntymäpäiviä päätettiin juhlia ihan vain perheen kesken. Poika oli odottanut tätä pitkään, viimeinkin hänestä tulisi aikuinen ja hän olisi valmis tekemään mitä ikinä haluisi. Mutta oli asiassa yksi harmillinenkin puoli, jonka poika oli vasta äskettäin tajunnut.


Hänestä tulisi myös oikea vampyyri. Täysi-ikäisenä hän ei voisi enää kulkea auringon valossa. Poika kumminkin päätti ottaa vastaan synnynlahjansa sellaisena kuin se oli. Vaikka se tietäisikin hänelle osittain yksinäisiä pitkiä vuosia hänen elämässään.


Isänsä tapaa Angel pysyi erittäin komeana nuorena miehenä. Vaaleat hiukset olivat yli olkapäiden reilusti ja sininen hohtava katse mystinen ja viettelevä. Viimeinen piirre Angelille oli kalannarraaja. Hän tiesi itsekin, että hänen vampyyrigeeninsä vahvistivat entisestään hänen vetovoimaansa.


Seuraavana aamuna Sabas valmistui isänsä kanssa lähtemään Angelin valmistujaisiin. ”Onko se nyt järkevää, että lähdet yksin sinne markkinoille. Angel valmistuu kumminkin vain kerran”, Sunil sanoi hiukan pettyneenä Sabaksen valintaan. Poika kääntyi ympäri ja hymyili isälleen. ”Mä tiedän, ettei mulla ole hätää... Ja toi on sulta vain tekosyy, etten menisi. Sä olet huolissasi musta”, Sabas sanoi ja Sunil hymyili pienesti pojalleen. ”Totta”, hän myönsi hiljaa ja halasi poikaansa. ”Rakastan sua”, Sunil kuiskasi poikansa korvaan ja Sabas nyökkäsi. ”Niin mäkin sua”, poika vastasi onnellisena.

Lopultakin tilaisuus oli ohitse ja he pääsivät pois kapungintalolta. ”Mä meen nyt. Säästäkää mulle kakkua kanssa”, Sabas ilmoitti ja meni autolle, jossa hänellä oli vaihtovaatteet mukana. Muu Dwynien porukka ja Elna lähtivät juhlimaan valmistuneita nuoria Dwyneille ihan omalla porukalla.


Sabas oli hiukan pettynyt markkinoiden tarjontaan. Hänen koulukaverinsa olivat kertoneet, että yleensä markkinoilla oli paljon tavaraa mitä muualta ei saanut. Sabaksen mielestä ne olivat vain ylihinnoiteltuja täysin samanlaisia tavaroita, mitä sai normaalistikin jostain muualta.


Varsinkin hän tyrmistyi vaatteiden hinnoista. Myyjä tosin selitti pojalle, että käsityönä tehdyt vaatteet olivat kalliita. Jokainen yksityiskohta oli tehty rakkaudella ja huolella vaatteisiin, joka nosti niiden hintaa. Sabaksen olisi tehnyt mieli sanoa, että vaatteet olivat jo aikaa sitten menneet muodista, mutta hän vain nyökkäili ja esitti kiinnostunutta.

Poika oli jo illan hämärtyessä lähdössä kotiin kun hän huomasi, että myös ennustaja oli tullut markkinaväen mukana. Poika lueskeli kylttiä, joka oli erään talon edessä. Ennustaja oli kuuluista Lady Starline. Sabas päätti kokeilla naisen taitoja ja olikin valmis kuulemaan mitä nainen hänelle kertoisi, 10 simoleionia ei olisi paha hinta edes puoskaroimisesta.


Sabas pääsi sisään huoneeseen, jossa tuoksui vienosti ruusu ja erilaisten itämäisten mausteiden tuoksu. Nainen katseli poikaa hetken hymyillen ja viittasi tätä istumaan pöydän toiselle puolen. Sabas katseli ympärilleen ja istahti tuolille. Lady istahti omalle paikalleen ja kallisti hiukan päätänsä. ”Oletko valmis... Sabas Dwyn?”, nainen totesi vienosti hymyillen ja pojan suu loksahti auki. ”Miten te...” poika aloitti lauseensa ja nainen naurahti. ”Se lukee aurassasi nuori mies”, nainen totesi ja katsahti poikaa kysyvästi. Hitaasti sabas nyökkäsi.


Nainen lausui hiljaa outoja sanoja ja pallo kohosi ilmaan. ”Se toimii”, Sabas innostui ja kumartui lähemmäs pallon pintaa. ”Tietenkin”, nainen totesi ja lausui jälleen outoja sanoja. ”Näen liekkejä... Mustan Arabian hevosen... Kaaosta”, nainen alkoi luetella hitaasti ja hänen silmänsä siristyivät aavistuksen. Sabas katseli naista hämmästyneenä ja kumartui lähemmäs.


”Tuo on isä!”, Sabas huudahti äkkiä kun hänkin näki pallon sisällä kuviota nyt tarkemmin. ”Savua... sakeaa mustaa savua”, nainen jatkoi ja selvästi Ladykin oli peloissaan jo tästä näystä, jota pallo hänelle antoi.


”Ja vanha nainen myös... Näen lisää liekkejä..”, Lady jatkoi ja Sabaksen ilme venähti tajutessaan kuka nainen oli. ”Ja äitikin...”, hän kuiskasi kauhistuneena. ”Minun täytyy mennä”, Sabas totesi ja nousi kiireesti ylös heittäen rahat pöydälle. ”Nuori mies, odota”, Lady huudahti ja Sabas kääntyi katsomaan tähän puolittain. ”Muista, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää”, nainen totesi ja Sabas nyökkäsi nopeasti syöksyen juoksu jalkaa pimenevään yöhön.


Sabas ei ollut edes kerennyt kotipihaan, kun hän näki jo tielle asti paistavat liekit ja sankan savun. Nuori poika ei ollut uskoa silmiään. Koko heidän talonsa oli liekkien saartama ja paksu savu nousi tummuvaan yöhön. Sabas kiristi vauhtiaan, hänen täytyi pelastaa muut.



Aivan kuten hän olikin pelännyt, syöksyessään sisään sankan savun keskelta hän hahmotti maasta makaamasta äitinsä sekä isänsä. Yskien Sabas oli jo kumartumassa isänsä luokse kun hän kuuli äänen, ”Heidät on myrkytetty... Mitään ei ole tehtävissä... Sabas”


Vapisten ja yskien poika suoristautui seisomaan ja tajusi, että jonkinmatkan päässä hänestä seisoi vanhempi mies selkä häntä kohti. ”Kuka oikei olet ja mitä tämä on?!”, Sabas karjaisi ja yritti katseellaan etsiä jotain, jolla kävisi miehen kimppuun.


Hitaasti mies kääntyi ymäri pitäen silmiään kiinni. ”Olen pahoillani vanhempiesi puolesta... ”, mies totesi hiljaa ja nosti katseensa poikaan. Sabaksen silmät laajenivat ja hän tuijotti miestä. ”Kuka oikein olet?!”, hän karjui, joka sai pojan yskimään lisää savun tunkeutuessa keuhkoihin.


Mies tuijotti Sabasta ja tämän silmistä valui verisiä kyyneliä. ”Olen Benjamin Schmidt...”, mies totesi hiljaa. ”B.S”, Sabas kuiskasi nielaisten. Äkkiä hänen mieleensä tulivat mieleen ennustajan sanat ’Muista, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää’ Poika alkoi mennä paniikkiin ja hän puristi tiukasti käsiään nyrkkiin. ”Aivan, Sabas. Linkki oli lähempänä kuin tiesitkään”, Benjamin totesi surullisena.


Edellinen    Seuraava