Niinpä tervetuloa uudistuneeseen blogiimme jatkamaan Dwynien ihmeellistä matkaa.

Sabas katseli hetken tätä vampyyrimiestä, joka seisoi hänen edessään. ”Sä tulit tappamaan mut eikö niin?”, hän sanoi lopulta ja vilkaisi yläkertaa. ”Anna mun edes pelastaa siskot ja Angel”, hän pyysi hätääntyneenä ja yski, sillä savu sakeni sakenemistaan. Mies tuijotti tyrmistyneenä poikaa edessään. Sabas olikin rohkeampi mitä hän antoi aina ymmärtää.

”Nyt ymmärsit väärin... Minä en ole tullut tänne tappamaan sinua vaan pelastamaan. Äitisi aavisti, että Talasimsca olisi jäljilläsi ja palkkasi meidät suojelemaan teitä”, Benjamin puhui rauhallisesti vaikka mieskin alkoi jo yskiä savusta. ”Nyt sinun täytyy vain luottaa minuun, Sabas”, mies jatkoi ja katseli apua anovasti tätä puolimerenneitoa silmiin. Poika selvästi puntaroi tilannetta mielessään mutta lopulta hän nyökkäsi. ”Hyvä on”, Sabas kuiskasi ja oli lentää nurin kun mies tarrasi hänen käsi varteensa ja he suorastaan kiisivät ulos.

Benjamin vei heidät hevosten luokse. Opal oli jo karannut liekkejä mutta Kleopatra ja Onix olivat pihassa. ”Nouse ratsaille, meidän täytyy keretä karkuun ennen kuin he tulevat”, mies totesi tiukasti alkaessaan kivuta Onixin selkään. ”Voinko varmasti luottaa sinuun?”, Sabas kysyi yllättäen ja vampyyrimies loi katseensa poikaan. ”Onko sinulla vaihtoehtoja?”, Benjamin totesi olleessaan ratsailla. ’Totta’, Sabas ajatteli itsekkeen ja kipusi taidokkaasti sekä nopeasti Kleopatran selkään.

Benjamin viittasi poikaa seuraamaan ja lähti ratsastamaan oriilla pimenevään yöhön ravia. Sabas ei ollut enää varma yhtään mistään. Hänen mielessään pyöri paljon kysymyksiä vailla vastauksia ja kaikki tuntui jotenkin epätodelliselta. Aivan kuin kaikki olisi pahaa unta, josta hän pian heräisi.

Poika käänsi Kleopatran ympäri ja katseli palavaa taloa haikeana. Hänen salapoliisileikkinsä ja kostonsa oli maksanut koko hänen perheensä hengen. Nyt hän olisi aivan yksin, aivan kuten hänen esiäitinsä aikoja sitten. ”Sabas!”, Benjamin huusi ja poika katsahti miehen suuntaan, hetken näytti siltä, että poika karauttaisi Kleopatralla karkuun, mutta Sabas antoikin hevosella kannuksia ja ohjasi sen Onixin perään täyttä laukkaa.

He ratsastivat koko yön ympäri ämpäri Appaloosa Plainsissa ja Sabas alkoi jo epäillä, että Benjamin ei koskaan ollutkaan halunnut auttaa häntä. Siinä vaiheessa kun vampyyrimies laskeutui ratsailta ja käski Sabastakin päästämään hevosen vapaaksi, poika oli kaikkea muuta kuin vakuuttunut. Benjamin kumminkin jaksoi rauhallisesti selittää, että hevoset pihassa paljastaisivat heti heidän olinpaikkansa.

Benjamin päästi pojan edeltä sisälle erääseen taloon ja tuli itse perässä. ”Olemme toistaiseksi turvassa. Täällä on joku, joka lähtee kuljettamaan sinua  eteenpäin iltapäivästä. Yritämme tehdä kaiken niin, että sinä olet turvassa.”, Benjamin selosti suunnitelmaansa samalla kun käveli pojan ohitse.

”Antoni! Nouse ylös hän on täällä.”, Benjamin sanoi miehelle, joka makasi sohvalla. Kuului epämääräistä kiroamista, johon vampyyrimies tuhahti hiljaa. ”Olet yhtä laiska kuin oli kolmekymmentä vuotta aikaisemmin”, vampyyri totesi ja katsahti Sabasta, ”Jääkaapissa on ruokaa ja ole kuin kotonasi.”

Antoni haukotteli noustessaan ylös ja venytteli itseään. ”Ja sinä olet yhtä terävä kielinen rakas ystäväni”, Antoni totesi ja nosti laseja paremmin nenälleen seuraten Sabasta, joka meni jääkaapille ja  löydettyään jotain juotavaa hän meni istumaan pyödän luokse, tuijottaen ulos selvästi vihaisena. ”Muut lähtivät jo. Vien Sabaksen jo tänään iltapäivästä kohtaamis paikalle”, vaalea mies totesi vampyyrille,  joka nyökkäsi haikeana. ”Entä Benny ja Sunil?”, Antoni kysyi varovasti ja Benjamin pudisteli päätänsä.

Antoni nousi ylös ja käveli pöydän luokse. ”Olet helppo maalitaulu siinä, Sabas”, Antoni totesi ja istahti pojan eteen vilkuillen tätä uteliaana. ”Uskomatonta, että viimeinkin saan tavata sinut. Isäsi kirjoitteli minulle paljon sinusta kun olit aivan pieni”, mies alkoi iloisesti puhua ja Sabas mulkaisi tähän vihaisena.

”Aivan sama. Minua ei kiinnosta puhua teille kummallekaan mitään ennen kuin saan jotain selkoa tilanteeseen keitä te olette?”, Sabas ärisi vihaisesti kuin nurkkaan ajettu eläin. Poika alkoi selvästi olla tarpeeksi hermostunut ja ahdistunut. ”Ilmeisesti teillä oli jotain tekemistä vanhempieni kanssa. Ja toinen teistä on Talasimscalainen”, poika sanoi lopulta varautuneena.

Antoni nosti ihastuksesta kulmakarvojaan. ”Mikä ihastuttava päättelykyky”, mies sanoi naurahtaen ja yskäisi lopulta. Olisi aika kertoa Sabakselle asioita. Poika selvästi epäili heitä liikaa luottaakseen heihin vielä pätkääkään. ”Olen Antoni Mannerheim... Entinen Talasimscan laborantti sekä Twinbrookin poliisipäällikkö. Elna, joka seurustelee veljesi, Angelin, kanssa on minun tyttäreni”, Antoni kertoi hitaasti ja rauhallisesti Sabakselle. ”Se kirja?”, Sabas kysyi ja hänen kätensä tärisivät. ”Kyllä, se kertoo minun ja Benjamin pakoretkestä Talasimscasta. Siitä lähtien olemme olleet ystäviä.”

Sabas nousi seisomaan ja käveli hetken edestakaisin. Hän ei voinut uskoa tätä. Kirja oli ollut totta. Silloinhan Benjamin oli Talasimscan entinen koekaniini. ”Istu alas, Sabas”, Benjamin pyysi ja poika istui varovasti miehen viereen. ”Kuinka te tunnette isäni ja äitini?”, Sabas kysyi hetken kulttua silmäillen molempia miehiä. ”Antoni on nykyään MTT:län kirjeenvaihtaja, joten sitä kautta hän tietää isäsi. Minä taas rakastuin aikoinani Bennyn äitiin ja ryöstin silloin Talasimscalta antivampirismin. Minun oli tarkoitus mennä naimisiin Bennyn äidin kanssa... Hänet oli kumminkin keretty tappaa kun pääsin kotiin. Benny oli silloin vasta pari vuotta. Joten kasvatin tytön”, Benjamin kertoi hiljaisena ja katseli Sabasta. ”Eli olen samalla tavalla orpo nyt kuin äitini aikoinaan”, Sabas sanoi surullisena ja piti kyyneleitä sisällään. ”Ei, tytöt ja Angel ovat elossa”, Benjamin totesi hymyillen pienesti.

”Ihanko totta?”, Sabas kysyi ja painoi käden rintakehälleen. Aivan kuin suuri kivi olisi tiputettu pojan rinnan päältä. ”En siis jääkkään ihan yksin. Haluan nähdä heidät”, poika alkoi puhumaan selvästi lievässä shokissa. ”Näet heidät kyllä. Mutta et vielä. Antoni siirtää teidät turvaan tänään ja tapaat sisaruksesi varmasti vielä", Benjamin kertoi pojalle ja katseli tätä hiukan surullisena, sillä hän aavisteli jo mitä poika sanoisi seuraavaksi.

”Mutta isä ja äiti eivät selvinneet... suvun jatkaminen riippuu nyt siis minusta?”, Sabas totesi hiljaa ja katsahti varovasti vampyyriä, joka nyökkäsi raskaasti. ”Jos mä vain olisin antanut asioiden olla... äiti ja isä olisivat elossa”, poika sanoi hiljaa ja puristi käsiänsä nyrkkiin.

Antoni tuli sohvan luokse ja risti kätensä. ”Olen pahoillani vanhempiesi takia, mutta ole iloinen, että kerkesimme viedä sisaruksesi turvaa”, Antoni sanoi surullisena ja mietti selvästi, millaista olisi menettää Elna. ”Totta kai olen”, poika totesi ja nousi pystyyn hieroen nolona päätänsä. ”No... haluasitteko hiukan valaista minullekin tätä pakosuunnitelmaa”, Sabas totesi lopulta hiljaa. Poika tiesi, että hänen olisi nyt pakon edessä yritettävä aikuistua.

”Tietenkin”, Antoni totesi ja katsahti Benjamiin, joka nyökkäsi antaen puhumisluvan parhaalle ystävälleen. ”Eli Elna odottaa meitä iltapäivästä vanhalla varastorakennuksella Estherin ja Estellen kanssa. Angel on harhauttanut Talasimscaa, jotta me saamme teidät pois kaupungista”, Antoni selosti suunnitelmaa, johon Sabas nyökkäili. Mies kertoi yksityiskohtaisesti jokaisen kohdan. ”Ja vielä yksi asia”, Antoni totesi lopuksi, ”Te jäätte aivan omillenne... Ei ole enää MTT:lää eikä muitakaan tukijoukkoja...”

”Mitä oikein tarkoitat?", poika kysyi selvästi huolestuneena. Hän oli ilmeisesti todellakin luottanut siihen, että hänellä olisi tukijoukkoja. ”MTT on tuhottu... Tosin ryhmän omien jäsenten johdosta. Yritämme sillä suojella teitä erilaisia olentoja”, Antoni selitti rauhallisesti Sabakselle. ”Tarkoitatko, että meidän pitää oikeasti pärjätä neljästään?”, Sabas kysyi ääni täristen.

”Kyllä”, mies vastasi ja sulki silmänsä. ”Olen hyvin pahoillani tästä kaikesta, Sabas, mutta jos olette yhteydessä ryhmään olette vaarassa... Mutta toivoisin, että kirjottaisitte kirjat”, mies toivoi hiljaisena. ”Voi ei kirjat!”, poika huudahti muistaessaan isänsä, mummonsa ja isomummonsa kirjat. ”Ei hätää. Sunil lähetti minulle kopiot niistä ja ne on toimitettu turvaan... Samoin kuin joitain muita tavaroita kodistanne”, Antoni kertoi  rauhallisesti pojalle, joka nyökkäsi rauhoittuneena. ”Lähdemme kuhan aurinko alkaa laskea, koita levätä vähän”, Antoni kehoitti poikaa ja siirtyi tutkimaan karttoja Benjamin kanssa toiseen huoneeseen.

Ilta alkoi jo painua mailleen kun Benjamin lähti talosta. He tekivät taktisen harhautuksen siitä, että Sabas muka lähti miehen mukaan vaikka oikeasti puoli tuntia myöhemmin Antoni lähti pojan kanssa kohti joen rannan kohtauspaikkaa. Ilta alkoi pikku hiljaa laskeutua Appaloosa Plainssiin.

”Näetkö tuon rakennuksen”, mies totesi ja osoitti jo sammalta kasvavaa pikku tönöä. ”Elna odottaa meitä siellä tyttöjen kanssa”, Antoni lisäsi iloisesti hymyillen Sabakselle. ”Ihanaa näen viimein siskoni, en koskaan tajunnut kuinka tärkeitä he ovat minulle”, poika totesi ja katseli Antonia.

Yht’äkkiä Sabas lähti juoksemaan kohti tönöä sanomatta sanaakaan. ”Sabas!”, Antoni huusi terävästi. ”Tule jo mä haluan nähdä mun siskot!”, poika huusi takaisin ja juoksi kohti taloa. ”Esther! Estelle!”, poika huusi juostessaan kohti vajaa niin kovaa kuin jaloistaan pääsi.

Kun ovi avautui poika hidasti automaattisesti askeliaan hymyilllen. Hän ei voinut uskoa miten ihanalta tuntuikaan tieto siitä, että hänen molemmat pikku siskonsa olisivat kunnossa.

Sabas pysähtyi kuin seinään kun ovesta ei tullutkaan kukaan tuttu vaan täysin tuntematon tummiin pukeutunut nainen. ”Vihdoinkin tapaamme, Sabas...”, nainen totesi maireasti ja naurahti kevyesti katsellen Antonia, joka juoksi suojaamaan Sabasta.

”Mitä sinä teet täällä... Missä tyttäreni on?!”, Antoni karjaisi ja katseli naista, joka kohotti kulmaansa. ”Samaa voisin kysysä sinulta... Luulin, että kaikki muutkin Dwynit olisivat mukanasi... Tämä on sääli. Etsintämme ei lopukkaan... Toisaalta tyttäresi löytyy helposti”, nainen totesi nauraen ja hän vilkaisi Sabasta, joka seisoi lamaantuneena paikoillaan. ”Antoni, kuka tämä nainen on?”, Sabas kysyi vihaisena siitä tiedosta, että Antoni oli mitä ilmeisemmin pettänyt hänet.

”Ja kukako olen...”, nainen totesi töykeästi ja laski kätensä lanteilleen. ”Isäsi ei selvästikään opettanut sinulle vielä mitään.... Olen Sitara Lasims,Talasimscan johtatar”, Sitara sanoi loukkaantuneena. Sabas tuijotti naista vihaisena. ”Sä tapoit vanhempani!”, hän huusi lopulta ja nainen kohautti olkiansa.

 ”No ilman erästä naishenkilöä en olisi päässyt jäljillenne”, nainen sanoi naurahtaen. ”Antonin avullahan sä meidät löysit”, poika ärisi vihaisena mutta ei osannut liikkua pelosta. Antoni vilkaisi poikaan ja siristi silmiänsä. ”Minä en ole pettänyt sinua”, mies totesi ja Sitara nyökkäsi. ”Hän on oikeassa... Kyllä kunnia kuuluu ihan toiselle naispuoliselle vanhalle neidille”, Sitara lirkutteli mairesti ja katsahti olkansa ylitse. ”Tule tänne sieltä!”, nainen kiljaisi hetken päästä ja ovi avautui hitaasti ja valoon asteli tuttu henkilö.

Valoon asteli vanha nainen, jonka poskille valui kyyneliä. ”Anna anteeksi, Sabas”, Kaisa niiskutti hiljaa ja yritti katsoa poikaa muttei pystynyt. Naisen oli pakko sulkea silmänsä, sillä hän tiesi olevansa syyllinen siihen, että Sabaksen vanhemmat olivat kuolleet.

”Täti”, Sabas kuiskasi hiljaa ja pudisteli päätänsä surullisena. Hän ei voinut uskoa tätä. Hänen oma sukulaisensa oli pettänyt hänet. ”Sinun takia isä ja äiti on...” Sabas puhui hiljaa ja nieleskeli kyyneleitä. ”Anna anteeksi, Sabas. Minun oli pakko”, Kaisa aneli hiljaa. Poika pudisteli tiukasti päätänsä. Valkoiset silmät alkoivat täyttyä kyynelistä.

Antoni kääntyi ympäri j katseli Sabasta. ”Sabas, älä anna hänen vaikuttaa sinuun”, mies totesi hiljaa ja Sabas pudisteli päätänsä verkaisesti. Poika oli aivan sekaisin jo. Tilanne alkoi riistäytyä totaalisesti käsistä. Sitara katseli  kaksikkoa tyytyväisenä, hän oli onnistunut järkyttämään Sabasta lisää aivan kuten oli suunnitellut. Mutta eivät naisen yllätykset tähän loppuneet.

”Kaisa... Tapa heidät”, Sitara sanoi naiselle olkansa yli ja hymyili. Kaisa vilkuili Sabasta ja Antonia. Nainen tiesi tehneensä väärin. Jos hän vain voisi jotenkin korvata sen kaiken serkkunsa pojalle. ”Lähtekää... Menkää!”, Kaisa huusi kaksikolle ja Sitaran ilme muuttui. ”Ei... Minä en tapa heitä se ei kuulunut sopimukseen”, vanhus totesi ja uhmasi itseään selvästi voimakkaampaa naista.

”Tajuatko, että tämä maksaa sinun henkesi!”, Sitara alkoi kiljua vihaisesti Kaisalle. ”Aivan sama... Olen tämän velkaa pojalle...”, nainen totesi ja katsahti Sabasta. ”Menkää jo!”, Kaisa sanoi ja yht’äkkiä nuori nainen oli jo hänen kimpussaan.

”Tätisi on oikeassa”, Antoni sanoi kääntyen Sabaksen puoleen tuijottaen poikaa, joka katseli nyt vuorostaan mieheen hämmästyneenä. ”Mitä...”, Sabas alkoi sanomaan mutta Antoni pysäytti hänen lauseensa. ”Mene! Sinun täytyy lähteä pakoon, emme selviä molemmat”, mies sanoi ja loi tiukan katseen poikaan. ”En halua jättää sinua”, Sabas pihahti hiljaa ja lähti peruttamaan varovasti. ”Sinun on pakko... Olen pahoillani, Sabas... Muista mitä kerroin sinulle”,mies sanoi ja hänen takaansa kuului ilkeää naurua.

Kaisan eloton ruumis makasi maassa ja Sitara katseli sitä nauraen. ”Nyt on teidän vuoronne. Tapan joka ikisen Dwyn maan päältä”, Sitara sähisi heihin päin ja lähti kävelemään kaksikkoa kohti selvästi nyt vihaisempana kuin aikaisemmin. Ilmeisesti siitä syystä, että joutuikin itse likaamaan kätensä tässä tehtävässä.

”Mene!”, Antoni huusi Sabakselle, joka vilkaisi vielä kerran Kaisan ruumista ja sitten miestä. Poika lähti juoksemaan ja kuulessaan Sitaran huudon poika katsahti taakse nähdäkseen sen, että kaksikko otti yhteen pahemman kerran. Sabas kiihdytti juoksuaan ja pakeni paikalta.

Sitara ja Antoni taistelivat pitkään mutta lopulta nainen sai kunnon otteen miehen kaulasta. Niinpä ei mennyt pitkään kun miehen eloton ruumis mätkähti maahan kuristettuna ja nainen käveli sen ohitse. Hänen täytyisi nyt löytää Sabas, jotta hän voisi tappaa pojankin. Suku ei saisi jatkua ja saastuttaa ihmisrotua.

Illan pimetessä ja ollessaan niin suunnattoman peloissaan, Sabas menetti suuntavaistonsa täysin. Hän ei tiennyt juoksevansa samaan suuntaan, josta oli lähtenytkin. Hän yritti vaan pyrkiä varakohtaamispaikkaan. Kumminkin hän pysähtyi kuin seinään kun juoksi melkein Sitaran syliin. Hetken kaksikko katseli toisiaan hiljaiseina ja molemmat olivat jännittyneitä. ”Älä tule lähemmäs”, Sabas sanoi lopulta ääni väristen ja alkoi peruttamaan.

Tämä pojan yritys suojautua sai naisen nauramaan ja kädet ojossa nainen alkoi lähestyä poikaa. ”Vie terveisiä isällesi kun tapaatte taas. Muistutat niin paljon isääsi, että tuntuu aivan kuin tappaisin hänet uudestaan. Vihdoinkin teidän saastainen sukunne loppuu”, Sitara sähisi vihaisesti pojalle.

Sabas lähti peruttamaan vauhdilla, joten hän ei huomannut takana olevaa juurta. Poika kaatui kipeästi maahan, joka sai naisen nauramaan enemmän.  Poika alkoi toivoa, että hän kuolisi nopeasti ja kivuttomasti.

Äkkiä Sabas erotti äänen joka kuulosti... askelilta. Mutta ne olivat aivan liian nopeita ollakseen askelia. ”Hyvästi, Sabas”, Sitara totesi ja oli tarttumassa pojan kaulaan kun terävä  ääni riipi ilmaa. ”EIIIIIII!”

Seuraavaksi ilmaan kiiri verta hyytävä kiljaisu, joka poukkoili vuorien seinämistä hetken aikaa järvellä, hiljeten pikku hiljaa ja lopulta kokonaan. Aivan kuin koko maailma olisi pidättänyt hengitystään. Kaikkialla oli aivan hiljaista.


Edellinen  Seuraava

0.SP: Boyd ja Susan Wainwright,  Yumi  Sekemoto, Ren, Syr

1.SP: Stumppi  ja Blair Wainwright,  Leighton (os. Sekemoto)  ja Syrena Dwyn

2.SP: Loviisa (os.Wainwright) ja Rahim Dwyn,  Candy Ashdale ja Sam Sekemoto,  Aate Honkaniemi,  Aali Havemetsä  ja  Jaya Dwyn,  Dalia Dwyn ja Kurt De Mayo, Camilla (os.Siren) ja Demyx Dwyn,  Kira Dwyn ja Markku Helle,  Kalla Dwyn ja Kimmo Jaaksi

3.SP: Racel Dwyn,  Benni  (os. Hennessey) ja Sunil Dwyn,  Shyama  ja  Jarmil Dwyn,  Kaisa Dwyn,  Tidus Dwyn ja  Aleksanda Nyrhiä,  Nuutti  Dwyn,  Lukas Dwyn,  Reina Dwyn

4.SP : Angel Dwyn , Sabas Dwyn,  Esther Dwyn,  Estelle Dwyn

Demyx, Camilla, Tidus ja Nuutti Dwyn:

Ajan hammas liikkui ja puri Sunset Valleyssä aivan kuten kaukana kaukana Appaloosa Plainsissa.  Valitettavasti se ei tuntunut olevan yhtään armollisempi Dwyneille, jotka jatkoivat elämäänsä Sunset Valleyssä. Nimittäin eräässä talossa oli erittäin vahvasti suru läsnä. Demyxin rakas vaimo, Camilla, oli menehtynyt vanhuuteen. Tämä oli tapahtunut aivan yllättäen. Onneksi kumminkin lähtö oli ollut nopea eikä naisen ollut tarvinnut kitua.

Varsinkin Demyx oli ottanut vaimonsa kuoleman raskaasti, sillä mies oli ajatellut, että hän lähtisi ensin. Niinpä Demyx nukkuikin paljon. Myös Moppe ikävöi ihanaa emäntäänsä usein. Tidus yritti kaikin keinoin työntää syrjään ajatukset siitä, että pian myös hänen isänsä saattaisi joutua lähtemään.

Nuutti joutui hoitamaan perheen muonitus puolen, sillä kukaan muu perheen miehistä ei oikein osannut kokkailla. Poika kumminkin mietti usein sitä, miten he nyt pärjäisivät ilman naista talossa. Hänellä oli paljon lämpimiä muistoja äidistään. Niinpä usein ikävä iskikin silloin kuin hän oli kokkailemassa ja muisteli äitinsä opetuksia.

Ilmeisesti Sunset Valleyssä oli isompikin ryöstöaalto menossa, sillä yönä ennen Camillan hautajaisia kolmikko sai kutsumattoman yöllisen vieraan.

Vaikka Moppe olikin jo vanha, se kumminkin hahavui siihen kun ulko-ovi avattiin. Kumminkin koira jäi silti paikoilleen makaamaan eikä lähtenyt seuraamaan varasta sisälle taloon, sillä koira oli opetettu nukkumaan yöt ulkona.

Voro alkoikin heti kolistella alakerrassa eikä välittänyt siitä oliko talon väki kotona vai ei.

Demyx heräsi ääniin alakerrasta ja vanhuksella menikin hetki tajuta, että äänet tulivat alakerrasta. Mies meinasi mennä jo valittamaanpojille, että halusi nukkua mutta huomatessaan varkaan hän palasi takaisin makuuhuoneeseen soittamaan paikalliselle poliisille.

Pian poliisiauto lipuikin jo pihaan. Onneksi uudet poliisit alkoivat ottaa huomioon kaikkien kansalaisoikeudet ja osa yrittikin kitkeä kaikenlaista muukalaisvihaa pois kaupungista. Silti olisi vielä paljon tehtävää sen suhteen.

Kun alakerrasta alkoi kuulua tappelun ääniä Demyx ryntäsi päivittelemään sinne tapahtumia. Hän ei voinut uskoa, että tänä tärkeänä yönä hänen kodistaan tapahtuisi kaikkea tälläistä.

Naispoliisin yrityksistä huolimatta varas onnistui livahtamaan takaisin kaupungin yöhön mukanaa melkoinen määrä tavaraa.

Nainen pahoitteli Demyxille tapahtumia ja kertoi, että hän ei ollut sukunsa ainut, joka oli ryöstetty. Ilmeisesti  jollakin oli erityisen paljon hampaan kolossa Dwyneja vastaan.

Kun oli poliisi oli lähtenyt Demyx meni nukkumaan viel hetkeksi aikaa, sillä olisi tärkeä päivä edessä. Hänen rakkaan vaimonsa hautajaiset.

Kukin kävi juhlien aikana jättämässä omat hyvästinsä Camillalle. Varsinkin Nuutti viipyi haudalla kauan. Hän ei voinut uskoa, että hänen äitinsä oli poissa. Hän oli niin nuori vielä eikä tiennyt miten pärjäisi ilman äitinsä viisaita neuvoja.

Demyx oli yllättynyt siitä, kuinka paljon vieraita tuli naisen hautajaisiin. Varsinkin siitä, että Rahim uskaltautui myös mukaan. Miehillä oli ollut erittäin kireät välit, kun Demyx oli kuullut, että hänen pikkuveljensä oli yrittänyt iskä hänen vaimoansa. Kumminkin nyt hän päätti hillitä itsensä ja grillasi rauhassa.

Aleksandra Nyrhiä oli seurustellut jo pitkän aikaa Nuutin veljen, Tiduksen kanssa. Nainen oli  Nuuttia vanhempi joten hänellä oli oma kohtaista kokemusta siitä, miltä vanhempien menettäminen tuntui. Aleksandra koittikin olla kiva Nuutille, mutta poika ei oikein koskaan ollut tullut toimeen veljensä tyttöystävän kanssa.

Tidus jutteli seurunsa Racelin kanssa paljon. Tyttö kertoi siitä, kuinka hän aikoisi vielä tulla kuuluisaksi laulajaksi. Hän lähtisi heti vain kuin saisi koulut loppuun ja muutenkin asiat kuntoon. Kun Tidus kysyi mihin Racel aikoi muuttaa oli tytön vastaus oikeastaan itsestään selvä kun sitä alkoi ajatella tarkasti.  Starlight Shores.

Muutama päivä hautajaisten jälkeen oli Tiduksen syntymäpäivät. Pojasta tuli komea pakkaus ja hän värjäsikin hiuksiaan osittain mustiksi peittääkseen osan juuristaan. Lisäksi nuoren miehen synkempi tyyli syveni entisestään. Tiduksen viisi luonteenpiirrettä olivat siis Paha, Kaikesta kiinnostunut, Poikkeava, Viherpeukalo ja Kasvissyöjä.

Ei mennyt kauan kun oli myös Nuutin aika kasvaa aikuiseksi. Poika muistutti huomattavasti enemmän äitinsä ja toisin kuin veljensä hän päättikin peukeutua enemmän ”ikäistensä” lailla. Nuutti hakikin heti poliisiasemalle töihin, sillä hänen unelmansa oli pienestä pitäen ollut poliisi. Nuutin viisi luonteenpiirrettä olivat Hajamielinen, Kärtty, Pummi, Taitava kuvanveistäjä ja Eläinten ystävä.

Eräänä iltana Demyx oli menossa ostamaan uusia kirjoja kun hän tunsi kirjakaupan edessä ihossaan outoa kylmyyttä. Hän tajuisi pian mitä oli tapahtumassa. Demyx oli helpottunut siitä, ettei hänen ollut tarvinnut olla kovin kauan ilman vaimoaan.

Valitettavasti treffeillä olleet Tidua ja Aleksandra sattuivat myös tapahtuma paikalle ja Tidus ei ajatellut asian noita puolia tajutessaan, että mies joka oli kuollut oli hänen isänsä. Tidus oli nyt lyhyellä aika välillä menettänyt äitinsä ja isänsä eikä hän kehdannut edes alkaa taistelemaan kyyneliä vastaan.

Myöskään Kuolema ei osannut arvostaa omaa työtään vieläkään. ”MINUSTA TULISI HYVÄ TAIKURI EHKÄ”, Kuolema mietti ääneen katsellessaan itkevää Tidusta ja paikalle kerääntyviä ihmisiä. ”Mennään jo luukasa”, Demyx hoputti malttamattomana.

Koska Tidus ei oikein osannut ajatella selvästi hän pyysikin melkein heti Aleksandraa muuttamaan hänen ja veljensä luokse. Tästä Nuutti ei taas pitänyt vaan pakkasi tavaransa päättäen aloittaa poliisinuran Bridgeportissa.  Niipä Nuutti ja Aleksandra sekä Moppe jäivät vanhaan taloon kolmestaan.

Tässäpä oli nyt tämä extra osa. Lopuksi vielä tuttu yhteenveto.

Yhteenveto:                                                                                                         

Ensimmäinen sukupolvi: Syrena, Leighton

Toinen sukupolvi: Demyx, Camilla,  Jaya, Aali, Dalia, Kurt, Kira, Markku, Kalla, Kimmo, Rahim, Loviisa

Kolmas sukupolvi:  Lukas, Kaisa, Shyma, Jarmil , Sunil*, Benni , Tidus, Aleksandra,  Nuutti,  Racel,  Reina*

Neljäs sukupolvi: Angel,  Sabas*, Esther,  Estelle

Kuolleet

-Lemmikit: -

-Simit: Camilla Dwyn ja Demyx Dwyn

Syntyneet:

-Lemmikit:-

-Simit:-

Selitykset:

*= Merenneitogeenit

Yliviivattu = Kuollut

Sunil oli viemässä Estelleä nukkumaan, kun Sabas ryntäsi äkkiä sisälle ovesta. Poika oli tullut juoksemalla talleilta ja vaikutti siltä kuin olisi nähnyt aaveen. Mies tuijotti toista pojistaan. ”Mitä hemmettiä sinä nuori mies ryntäät noin sisälle?”, Sunil ärähti hiukan vihaisena ja yritti tyynnytellä sylissään olevaa tyttöä, joka oli säikähtänyt veljensä äkillistä sisääntuloa. ”Tala... Tala... sims...ca”, Sabas sai lopulta sanottua huohotuksensa seasta ja Sunilin silmät levisivät.

Sabas alkoi kertoa isälleen autosta, joka oli seurannut häntä koko lenkin ajan ja siitä mitä äsken pihalla oli tapahtunut. Sunil näytti mietteliäältä ja nyökkäsi lopulta pienesti. ”Älä puhu tästä vielä kenellekään muulle, en halua, että äitisi saa hepulia”, mies totesi hetken miettimisen jälkeen. ”Hepulia mistä?”, kuului tiukka ääni ovelta ja Benni tuijotti kolmikkoa odottavana. Sunil ja Sabas katsoivat toisiaan. ”Laita siskosi nukkumaan, minä keskustelen äitisi kanssa”, mies sanoi ja pyysi Bennin mukaansa ojentaen Estellen Sabakselle.

Sunil ojhjasi vaimonsa heidän makuuhuoneeseensa ja pyysi tätä käymään sängylle. Sunil meni lopulta vaimonsa viereen ja alkoi kertoa samaa mitä Sabas oli kertonut äsken miehelle alakerrassa. Bennin huulilta pääsi raskas huokaus ja hän katseli miestään vakavana. ”Sunil... Minä...”, nainen aloitti sulkien silmänsä. Hän oli vain niin loppu.

Hetken päästä nainen avasi siniset silmänsä ja tuijotti miestänsä niillä. ”Minä en halua kuulla enää sanaakaan koko Talasimscasta”, nainen sanoi päättäväisesti ja sai miehensä änkyttämään, mutta tiukasti Benni keskeytti tämän. ”En halua, että tästä puhutaan nyt synttäreiden alla. Ehkä Sabaksen mielikuvitus vaan laukkasi ja hän luuli väärin. Sunil, teidän täytyy lopettaa tämä. Koko perhe on ihan sekaisin. Ei enää sanaakaan Talasimscasta, koska emme selvästikkään ole vaarassa”, nainen totesi tiukasti ja tuijotti miestään ankarasti. Lopulta Sunil nyökkäsi varovasti.

Mutta Benni ei tiennytkään, että Sabaksen tarkkailija oli lähempänä kuin he luulivatkaan. Hetken seurattuaan, että talosta sammuivat kaikki valot, tumma hahmo irtaantui puun juurelta ja lähti juoksemaan hitaasti pitkin metsäpolkua syvemmälle metsään, kohti oikoreittiä joelle.

Benni yritti parhaansa mukaan unohtaa kaiken sen häslingin mitä tämä Talasimscan leijuva uhka ja hänen selvästi seonnut anoppikummituksensa naisen perheessä aiheutti. Tosin vaikka nainen näyttikin päälle päin usein rauhalliselta, hän oli kumminkin varmistanut salassa selustan. Benni tiesi, että jos kaikki puhe oli totta... He voisivat olla suuremmassa vaarassa kuin edes Sunil tiesi.

Sabaksesta alkoi tulla vainoharhainen ja nyt hänestä alkoi tuntua, että jokaista hänen liikettään seurattiin. Eräänä päivänä Sabas puhui tästä veljelleen koulubussissa joka totesi, että poika oli selvästi lukenut liikaa sitä salapoliisikirjaansa, jonka oli löytänyt kirjastosta.

Eräänä iltana juodessaan teetänsä keittiössä, Sabas alkoi miettiä kaikkia johtolankoja joita oli saanut kokoon. Yksikään niistä ei tuntunut yksikseen johtavan mihinkään, mutta yhdessä jokainen pienikin tiedon murunen johti kirjaimiin B.S ja hän oli saanut sen verran selville, että kirjailija asui tai ainakin oli asunut Appaloosa Plainissa.

Eräänä aamuna Benni sai hänelle osoitetun kirjeen. Nainen avasi sen vapisevin käsin ja nielaisi. Lukiessaan kirjeen hän olisi voinut revetä kyyneliin. Siinä luki vain ja ainostaan ’Kyllä. B.S’ Nainen tiesi nyt, ettei hänen tarvitsisi olla enää huolissaan lapsista. Aivan kuin kivi olisi tiputettu pois hänen sydämeltään. Niin helpottuneeksi naisen olotila muuttui tämä salaperäisen kirjeen myötä.

Pian olikin aika juhlia kolmia syntymäpäiviä samaan aikaan. Nimittäin perheen kaksostytöt Estelle ja Esther kasvoivat taaperoista lapsiksi ja Bennin oli aika ottaa vastaan viisas vanhuus.

Kasvettuaan kaksoset keksivätkin sen, kuinka saman näköisiä he olivat. Niinpä Ester ja Estella halusivat täysin samanlaiset vaatteet. Tytöt erotti nyt enää oikeastaan silmien väristä. Esther omisti vaaleat sinertävät silmät ja hänen kolmas piirteensä oli kapinallinen. Lisäksi tytön päällyspaita oli vaaleankeltainen.

Estellellä taas oli vaalean violetit hehkuvat silmät ja hänen päällyspaitansa oli valkoinen. Tyttöjen yhdennäköisyys oli todella tyrmistyttävä. Estellen kolmanneksi piirteeksi tuli silmää valokuvaukselle.

Myöskään Benniä vanhuus ei latistanut. Nainen lyhensi hiuksiaan ja niiden väri sai pysyä luonnollisena vanhuuden valkoisena. Pikku hiljaa nainen tajusi myös sen miten suuri kuilu hänellä alkoi olemaan perheeseensä. Hän kuolisi pian kun taas hänen miehensä oli elänyt vasta murto-osan elämästään, heidän lapsistaan puhumattakaan.

Elämä Dwyneillä tuntui jatkuvan normaalisti. Lapset kävivät koulussa ja pojat ratsastivat hevosilla aina keretessään. Benni oli onnellinen kun elämä näytti asettuvan aloilleen ja alkoi normaalisoitua. Ehkä he olivat turhaan huolehtineet siitä, että Talasimsca olisi heidän jäljillään.

Sunil oli alkanut kiinnostunut tähtien tutkimisesta ja eräänä iltana hän löysikin vahingossa taivaalta uuden planetan. Se oli suuri ja sininen. Mies soitti tiedekeskukselle löydöstään ja niinpä Sunil sai kunnian  nimetä löytämänsä planetan. Hän tiesi sille vain yhden ainoan nimen ja se oli Dwynnamus.

Muutamaa iltaa myöhemmin Benni, Sabas ja Angel istuivat television ääressä katselemassa huonoa saippuasarjaa. ”Angel, lähetsä mun kanssa huomenna markkinoille?”, Sabas kysyi ja Benni katsahti poikaansa hämillään. ”En tiennytkään, että olet kiinnostunut niistä”, nainen sanoi Sabakselle, joka kohautti olkiaan. ”Kaikki on kehunut, että sieltä tekee löytöjä”, Sabas sanoi ja käänsi kysyvästi katseensa veljensä puoleen. ”Sori, mutta ajattelin tulla Elnan kanssa meille päättäjäisistä”, Angel totesi ja Sabas nyökkäsi. ”Okei, meen kai sitten yksin”, poika ilmoitti ja sai äitinsä kasvoille huolestuneen ilmeen. ”Onkohan se nyt niin viisasta”, Benni aloitti pohtimaan ääneen.

”Äiti, sä olet itse sanonut, ettei me olla vaarassa”, Sabas aloittii ja katsoi naista tiukasti. Bennin huolestunut ilme muuttui pian hymyksi. ”Niinhän minä olen sanonut”, hän totesi hiljaa ja nyökkäsi lopulta. ”Olet ihan oikeassa, ei sinulla ole hätää”, hän totesi naurahtaen ja katseli Angeliä. Olisi uskomatonta, että hänen esikoisestaan tulisi tänään aikuinen.

Angelin syntymäpäiviä päätettiin juhlia ihan vain perheen kesken. Poika oli odottanut tätä pitkään, viimeinkin hänestä tulisi aikuinen ja hän olisi valmis tekemään mitä ikinä haluisi. Mutta oli asiassa yksi harmillinenkin puoli, jonka poika oli vasta äskettäin tajunnut.

Hänestä tulisi myös oikea vampyyri. Täysi-ikäisenä hän ei voisi enää kulkea auringon valossa. Poika kumminkin päätti ottaa vastaan synnynlahjansa sellaisena kuin se oli. Vaikka se tietäisikin hänelle osittain yksinäisiä pitkiä vuosia hänen elämässään.

Isänsä tapaa Angel pysyi erittäin komeana nuorena miehenä. Vaaleat hiukset olivat yli olkapäiden reilusti ja sininen hohtava katse mystinen ja viettelevä. Viimeinen piirre Angelille oli kalannarraaja. Hän tiesi itsekin, että hänen vampyyrigeeninsä vahvistivat entisestään hänen vetovoimaansa.

Seuraavana aamuna Sabas valmistui isänsä kanssa lähtemään Angelin valmistujaisiin. ”Onko se nyt järkevää, että lähdet yksin sinne markkinoille. Angel valmistuu kumminkin vain kerran”, Sunil sanoi hiukan pettyneenä Sabaksen valintaan. Poika kääntyi ympäri ja hymyili isälleen. ”Mä tiedän, ettei mulla ole hätää... Ja toi on sulta vain tekosyy, etten menisi. Sä olet huolissasi musta”, Sabas sanoi ja Sunil hymyili pienesti pojalleen. ”Totta”, hän myönsi hiljaa ja halasi poikaansa. ”Rakastan sua”, Sunil kuiskasi poikansa korvaan ja Sabas nyökkäsi. ”Niin mäkin sua”, poika vastasi onnellisena.

Lopultakin tilaisuus oli ohitse ja he pääsivät pois kapungintalolta. ”Mä meen nyt. Säästäkää mulle kakkua kanssa”, Sabas ilmoitti ja meni autolle, jossa hänellä oli vaihtovaatteet mukana. Muu Dwynien porukka ja Elna lähtivät juhlimaan valmistuneita nuoria Dwyneille ihan omalla porukalla.

Sabas oli hiukan pettynyt markkinoiden tarjontaan. Hänen koulukaverinsa olivat kertoneet, että yleensä markkinoilla oli paljon tavaraa mitä muualta ei saanut. Sabaksen mielestä ne olivat vain ylihinnoiteltuja täysin samanlaisia tavaroita, mitä sai normaalistikin jostain muualta.

Varsinkin hän tyrmistyi vaatteiden hinnoista. Myyjä tosin selitti pojalle, että käsityönä tehdyt vaatteet olivat kalliita. Jokainen yksityiskohta oli tehty rakkaudella ja huolella vaatteisiin, joka nosti niiden hintaa. Sabaksen olisi tehnyt mieli sanoa, että vaatteet olivat jo aikaa sitten menneet muodista, mutta hän vain nyökkäili ja esitti kiinnostunutta.

Poika oli jo illan hämärtyessä lähdössä kotiin kun hän huomasi, että myös ennustaja oli tullut markkinaväen mukana. Poika lueskeli kylttiä, joka oli erään talon edessä. Ennustaja oli kuuluista Lady Starline. Sabas päätti kokeilla naisen taitoja ja olikin valmis kuulemaan mitä nainen hänelle kertoisi, 10 simoleionia ei olisi paha hinta edes puoskaroimisesta.

Sabas pääsi sisään huoneeseen, jossa tuoksui vienosti ruusu ja erilaisten itämäisten mausteiden tuoksu. Nainen katseli poikaa hetken hymyillen ja viittasi tätä istumaan pöydän toiselle puolen. Sabas katseli ympärilleen ja istahti tuolille. Lady istahti omalle paikalleen ja kallisti hiukan päätänsä. ”Oletko valmis... Sabas Dwyn?”, nainen totesi vienosti hymyillen ja pojan suu loksahti auki. ”Miten te...” poika aloitti lauseensa ja nainen naurahti. ”Se lukee aurassasi nuori mies”, nainen totesi ja katsahti poikaa kysyvästi. Hitaasti sabas nyökkäsi.

Nainen lausui hiljaa outoja sanoja ja pallo kohosi ilmaan. ”Se toimii”, Sabas innostui ja kumartui lähemmäs pallon pintaa. ”Tietenkin”, nainen totesi ja lausui jälleen outoja sanoja. ”Näen liekkejä... Mustan Arabian hevosen... Kaaosta”, nainen alkoi luetella hitaasti ja hänen silmänsä siristyivät aavistuksen. Sabas katseli naista hämmästyneenä ja kumartui lähemmäs.

”Tuo on isä!”, Sabas huudahti äkkiä kun hänkin näki pallon sisällä kuviota nyt tarkemmin. ”Savua... sakeaa mustaa savua”, nainen jatkoi ja selvästi Ladykin oli peloissaan jo tästä näystä, jota pallo hänelle antoi.

”Ja vanha nainen myös... Näen lisää liekkejä..”, Lady jatkoi ja Sabaksen ilme venähti tajutessaan kuka nainen oli. ”Ja äitikin...”, hän kuiskasi kauhistuneena. ”Minun täytyy mennä”, Sabas totesi ja nousi kiireesti ylös heittäen rahat pöydälle. ”Nuori mies, odota”, Lady huudahti ja Sabas kääntyi katsomaan tähän puolittain. ”Muista, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää”, nainen totesi ja Sabas nyökkäsi nopeasti syöksyen juoksu jalkaa pimenevään yöhön.

Sabas ei ollut edes kerennyt kotipihaan, kun hän näki jo tielle asti paistavat liekit ja sankan savun. Nuori poika ei ollut uskoa silmiään. Koko heidän talonsa oli liekkien saartama ja paksu savu nousi tummuvaan yöhön. Sabas kiristi vauhtiaan, hänen täytyi pelastaa muut.

Aivan kuten hän olikin pelännyt, syöksyessään sisään sankan savun keskelta hän hahmotti maasta makaamasta äitinsä sekä isänsä. Yskien Sabas oli jo kumartumassa isänsä luokse kun hän kuuli äänen, ”Heidät on myrkytetty... Mitään ei ole tehtävissä... Sabas”

Vapisten ja yskien poika suoristautui seisomaan ja tajusi, että jonkinmatkan päässä hänestä seisoi vanhempi mies selkä häntä kohti. ”Kuka oikei olet ja mitä tämä on?!”, Sabas karjaisi ja yritti katseellaan etsiä jotain, jolla kävisi miehen kimppuun.

Hitaasti mies kääntyi ymäri pitäen silmiään kiinni. ”Olen pahoillani vanhempiesi puolesta... ”, mies totesi hiljaa ja nosti katseensa poikaan. Sabaksen silmät laajenivat ja hän tuijotti miestä. ”Kuka oikein olet?!”, hän karjui, joka sai pojan yskimään lisää savun tunkeutuessa keuhkoihin.

Mies tuijotti Sabasta ja tämän silmistä valui verisiä kyyneliä. ”Olen Benjamin Schmidt...”, mies totesi hiljaa. ”B.S”, Sabas kuiskasi nielaisten. Äkkiä hänen mieleensä tulivat mieleen ennustajan sanat ’Muista, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää’ Poika alkoi mennä paniikkiin ja hän puristi tiukasti käsiään nyrkkiin. ”Aivan, Sabas. Linkki oli lähempänä kuin tiesitkään”, Benjamin totesi surullisena.

Edellinen    Seuraava

”Angel, tuskin on liikaa vaadittu, että keräisit myös muiden astiat samalla. Minä en enää ymmärrä mikä tätä perhettä riivaa”, Benni totesi eräänä aamuna todellakin turhautuneena kun Angel keräsi vain omat astiansa. ”Jäkä jäkä”, poika mutisi hiljaa ja katsahti äitinsä perään suu mutrussa.

Pari päivää myöhemmin Sabas ja Angel tulivat koulusta mukanaan pari yhteistä kaveriaan. Mukana olivat Isto ja Elna. Pian Angelin outoon käytökseenkin selvisi syy, sillä poika oli kokoajan Elnan kimpussa. Sabas ja Isto tunsivat itsensä hiukan ylimääräisiksi ja päättivätkin lähteä yläkertaan tekemään läksyjä. Sabas voisi samalla kysellä Istolta paikallishistoriasta missä tämä olikin hyvä.

Elna ja Angel olivat pihalla vielä jonkin aikaa. Poika oli täysin myyty tälle hurmaavalle tytölle. Angel oli jopa ostanut Elnalle kukkakimpun, jonka uskalsi nyt antaa. ”Ne ovat niin kauniita, Angel”, tyttö totesi ja nuuskutteli kimppua luoden katseensa poikaan hymyillen. ”Ja kaikki tämä yhdestä tanssista ja suukosta tanssiaisissa?”, Elna kysäisi kikattaen ja Angel meni hiukan vaivaantuneeksi. ”Niin”, poika myönsi lopulta.

Benni kävi jossain vaiheessa käskemässä Angelin siivoamaan keittiön. Huomatessaan Elnan tämä kyselikin tytöltä tämän enosta, joka oli Bennin vanhoja tuttuja. Lopulta Angel vei tytön mukanaan keittiöön aivan kuin peläten, että Benni alkaisi kyselemään heidän suhteestaan.  Poika siivosi keittiössä ja tyttö teki läksyjään. Hiljaisuus katkesi lopulta. ”Onko se totta, että sun veli ja isä on merenneitoja?”, Elna kysyi ja nosti katseensa vihkostaan Angeliin. Poika näytti hiukan vaivaantuneelta. ”Kuka sellaista puhuu? Siis kun se väri on vaan yksi sairaus. Sinisoluloosi. Periytyvä sairaus, siinä kaikki”, Angel yritti vaihtaa aihetta, mutta äkkiä hänestä tuntui oudolta. ”Yksi isän ystävä...”, Elna totesi hiljaa. ”Onko hänellä nimeä?”, poika kysyi ja yritti saada katseen tytön silmistä. ”Yksi Benjamin, mun varmaan pitäisi mennä”, Elna totesi ja hymyili pienesti, ”Nähdään huomenna koululla.” Poika katseli tytön loittonevaa selkää ja huokaisi pienesti.

Myöhemmin illasta Sabas istui yksikseen ruokapöydässä ja mietti kaikkea kuulemaansa. Elnan isä oli aikoinaan ollut kuuluisa paikallinen poliisimestari Mannerheim. Iston mukaan Elnan suku oli saapunut tänne Elnan ollessa pieni. Sabas alkoi saada tietynlaista kuvaa kasaan tapahtumista. Jossain kaupungin sisällä oli varmasti Talasimscaan kuuluvia jäseniä, jotka eivät vain vielä paljastaneet itseään. Täällä toiminta ei ollut saanut niin näkyvää jalansijaa kuin Sunset Valleyssä. Poika päätti , että alkaisi tutkia paikallishistoriaa laajemmin löytääkseen sen puuttuvan lenkin, sillä hän oli aivan varma, että vastaus oli lähempänä kun hän osasi ajatellakaan.

Sunil alkoi yrittää saada kiinni nyt myös päivisin velipuoltaan tai tämän vaimoa, mutta aina puhelin vain tuuttasi ja tuuttasi. Muutama päivä sitten, puhelin oli alkanut ilmoittaa, ettei numero ollut enää käytössä. Niinpä Sunil yritti saada serkkuaan Kaisaa kiinni, mutta kun parin päivän päästä myös Kaisan numero poistui käytöstä, Sunilia alkoi toden teolla hirvittää. Tämä ei voinut enää olla puhdasta sattumaa.

Asiat alkoivat tulla miehen uniin, sillä Sunil ei enää pystynyt nukkumaan kuin pätkissä. Hän saattoi öisin säpsähdellä hereille aivan hiessä. Benni yritti saada Sunilia puhumaan mutta mies vakuutteli, että kaikki oli kunnossa. Hän tiesi, että Benni alkaisi pelätä paljon lasten puolesta, jos hän kertoisi koko totuuden. Lopulta Sunil suostui kertomaan osan totuudesta vaimolleen nimittäin sen, että hän oli kertonut Sabakselle heidän sukunsa salaisuuden. Nainen vakuutteli miehelleen kaiken olevan kunnossa. Sabas tarvitsisi vain hiukan aikaa tottuakseen suureen tehtäväänsä.

Kun Kaisan puhelimen mykistymisestä oli mennyt tasan kaksi viikkoa, Sunil ei kestänyt enää paineita. Hänen oli pakko kertoa Bennille kaikki. Hän pyyteli anteeksi, ettei ollut aiemmin kertonut Jayan sanoista tai siitä, ettei saanut sukulaisiaan kiinni. Sunilin mainitessa Talasimscan, nainen järkyttyi selvästi. ”Meidän ei kannata vielä hätiköidä. Mutta nyt meidän on pakko olla varovaisempia”, Benni totesi ja katseli tyttöjä, jotka nukkuivat pinnasängyissä. Hän halusi ettei hänen ihanalle perheelleen kävisi mitään.

Vaikka nainen yritti kuinka unohtaa sen mitä Sunil oli kertonut, hän ei voinut. Kaisa ei vastannut hänellekkään ja Shyaman ja Jarmilin talon edessä oli ollut musta auto, kun nainen oli eräänä päivänä ratsastanut siellä päin. Hän ei ollut uskaltanut käydä lähempänä vaan oli ratsastanut kiireesti metsän suojiin. Tytöt alkoivat aistia myös sen, että heidän vanhempansa olivat hermostuneita.  Benni yritti kaikin voimin saada opetettua tytöt tämän kaiken epätietoisuuden keskellä.

Muutamaa päivää myöhemmin Sabas ja Angel olivat lähdössä koulusta kotiin, kun Sabas ilmoitti menevänsä suoraan kirjastoon. ”Sab, sä tiedät, että porukat haluaa, että käydään ensin kotona”, Angel sanoi ja katseli veljeään, joka katsahti tähän. ”No tulkoot katsomaan mua kirjastolle, tää on oikeesti tosi tärkeä juttu”, Sabas huikkasi ja lähti juoksemaan toiseen bussiin päästäkseen keskustaan. Angel nielaisi ja meni koulubussiin istuen Elnan viereen.

Varttia myöhemmin Sabas asteli sisälle kirjastoon. Hän katsahti tiskille,  jossa normaalisti oli kirjastonhoitaja. Se oli tyhjä. Poika ei koskaan ollut käynyt vielä kirjastossa, joten hän ei osaisi ollenkaan ajatella mistäpäin hän löytäisi paikallishistoriallisia teoksia. ”Kuinka voin auttaa?”, kuului vanhan naisen ääni hänen takaansa ja Sabas kääntyi säikähtäneenä. Ilmeisesti kirjastossa ei hirveästi ollut kävijöitä kun työntekijöillä oli aikaa istua lukemassa.

Poika seurasi katseellaan kun nainen meni paikalleen tiskin taakse ja silmäili häntä epäluuloisena. Tämä oli ensimmäinen kerta Sabasille, kun hän kohtasi tälläistä käyttäytymistä. ”Paikallishistoria”, Sabas kuiskasi ja nainen katsoi häntä ihmeissään. ”Mistä löytäisin paikallishistoriasta? Vanhoja poliisiarkistoja, lehtileikkeitä ja muuta”, hän selvitti hetken päästä naiselle. ”No siinä on nuorella herralla raskasta luettavaa. Poliisiarkistoja meillä ei ole, mutta muut paikallisteoksen löytyvät toisesta kerroksesta. Siellä on yksi hylly niille”, nainen totesi ja osoitti portaita.

Kiitettyään Sabas lähti ylös ja hämmästyi todenteolla, kun hän päätyi lasten- ja nuorten osastolle. Ilmeisesti Appaloosassa ei oltu kovin kiinnostuneita paikallisesta historiasta, kun kirjatkin oli piilotettu tänne. Sabas katseli ympärilleen hetken ja huomasi lopulta yhden hyllykön erillään muista ja meni sen luokse.

Hän katseli teoksia päästyään hyllylle ja hymyili voiton riemuisesti. Vaikka kirjoja olikin lähemmäs sata oli seassa selvästi kirjoja, jotka auttaisivat häntä hurjasti eteenpäin. Muutamia sukututkimuksia, rikoskirjoja ja useita muita kirjoja, jotka olivat paikallisien kirjoittamia. Sabas otti ensimmäisen kirjan ja luki sen otsikon. ”Appaloosa Plainsin historia osa 3”, hän mutisi hiljaa ja avasi kirjan silmäillen sisällysluetteloa.

Lopulta hän löysi sopivan kirjan ja meni se kourassaan istumaan tuolille alkaen lukea ja selaila sitä. Sabas oli varma, että nyt hän pääsisi Talasimscan jäljille, jos hän osaisi vain lukea myös rivien välistä.

Sillä välin Angel oli joutunut hysteerisen äitinsä pommitettavaksi. ”Niin minne hän tarkalleen sanoi menevänsä?”, Benni tivasi pojalta ja laski tämän sisaren takaisin pinnasänkyyn. ”Kirjastolle, kuulemma joku tärkeä juttu”, Angel sanoi ja katseli äitiään tuskaisena. ”Äiti... Ollaanko me vaarassa?”, poika kysyi äkkiä hiljempaa niin, ettei Estelle kuulisi. Benni katsoi poikaansa järkyttyneenä. ”Mistä sinä kulta tuollaista sait päähäsi?”, hän kysyi huokaisten ja kääntyi paremmin pojan puoleen. ”Ensin isä ja sinä ja nyt Sabas... Jotain on tekeillä... Olemmeko me vaarassa, äiti?”, poika kysyi ja tuijotti äitinsä silmiin. Benni nielaisi ja tuijotti poikaansa silmiin, hymyillen varovasti hetken päästä. ”Emme”, hän kuiskasi hiljaa vaikka tiesikin, ettei se varmasti olisi totta.

Ilta oli jo todella pitkällä kun Sabas malttoi viimein alkaa tehdä lähtöä kirjastolta. Kuten hän olikin aavistellut, hän oli löytänyt paljon uutta ja tärkeää tietoa. Hän tosin halusi viellä kokeilla löytyisikö paria juttua netistä. Hän oli nimittäin huomannut  paikallishistorian seassa kaunokirjallisen teoksen nimeltään, Herra Hannermeim ja Toluscan arvoitus. Kirjoittajan kohdalla oli ollut vain kirjaimmet, B.S.

Sabas istui koneella ja syötti hakukoneelle kirjassa mainittuja paikkoja. Hakukone ei löytänyt yhtään niistä sillä nimellä, mutta se ehdotti korjauksiksi paikkoja joita oli olemassa. Ja useimpien niiden kuvaukset sopivat lähes täysin kirjan paikkojen kuvauksiin. Sabas tajuisi, että hän oli löytänyt kenties jopa ratkaisevan teoksen.

Kun Sabas lopulta tuli kotiin Benni ja Sunil olivat iltapalalla. Sabas oli juuri aloittamassa kertomaan mitä oli löytänyt kun huomasi äitinsä vihaisen katseen. ”Tämä on mennyt liian pitkälle Sabas ja sinä myös Sunil. Koko perhe pelkää, että jotain pahaa tapahtuu. Nyt sinä, Sabas, lopetat nuo salapoliisileikkisi ja keskityt kouluun ja kotitöihin. Ja sinä kultaseni”, Benni totesi ja katsoi nyt tiukasti aviomiestään, ”Sinä otat itseäsi niskasta kiinni ja autat minua tyttöjen kanssa enemmän. Niin kauan kun todellista uhkaa ei ole, meillä ei ole mitään hätää”, Benni totesi vihaisesti ja nousi ylös. Sabas päätti olla kertomatta siitä mitä oli löytänyt. Hän hoitaisi tämän yksin vaarantamatta perhettään.

Pikku hiljaa arki alkoi palautua oikeille uomilleen Dwyneillä. Sunil otti enemmän vastuuta tytöistä ja Sabas auttoi minkä kerkesi hevosten hoidolta ja koulutöiltään. Silti hän oli salassa tutkinut lisää kirjaa, jonka oli löytänyt. Hän alkoi löytää kirjasta yllättäviä viitauksia. Vieläkään, hän ei aikonut kertoa vanhemmilleen.

Vaikka Benni uskottelikin uhkan hävinneen, ei hän silti päästänyt poikia mielellään keskenään maastoon hevosten kanssa. Pojat nauttivat yllättävän paljon ratsastuksesta vaikka aiemmin he olivatkin olleet sitä vastaan. Varsinkin Sabas tuntui nauttivan harrastuksesta lähes yhtä paljon kuin isänsä aikoinaan. Välillä Bennin piti jopa jarrutella poikien intoudutta kisailemaan lenkillä.

Eräänä iltana Sabas oli viimein saanut äidiltään luvan lähteä pienelle iltalenkille yksin, Onixilla ratsastaen. Poika oli koko lenkin miettinyt kirjaimia B.S eikä keksinyt ketään keneen ne voisi yhdistää. Hän oli jo melkein kotona kun tajusi, että koko matkan ajan hänen takanaan oli kauempana tullut auto, joka selvästi varjosti häntä. Poika hermostui, mutta ei antanut sen näkyä. Hän komensi Onixin raviin, sillä he olivat jo melkein kotona. Kun Sabas pääsi kotipihaan hän vilkaisi olkansa ylitse tielle. Auto lipui hitaasti heidän talonsa ohitse ja kaasutti ohi päästyään pimenevään iltaan. Sabaksen sisältä kylmäsi. Mihin hän olikaan joutunut mukaan?

Edellinen    Seuraava

Koska kotona oli nyt päivisin hiljaista, kun pojat olivat koulussa ja Sunil nukkui, päätti Benni pitkästä aikaa vierailla heidän sukulaistensa luona. Niinpä hän hyppäsikin autoon ison mahansa kanssa, sillä hän oli jo aika viimeisillään, ja ajoi erään talon pihaan. Siitä oli todellakin aikaa, kun hän oli ollut tekemisissä Sunilin sukulaisten kanssa.

Kaisa onneksi ottikin Bennin hyvin vastaan. Nainen oli edelleen yksin vanhoilla päivillään eikä hänelle ollut millään tavalla siunautunut jälkikasvuakaan, joten Kaisa oli todella innoissaan huomatessaan Bennin ihastuttavan vatsan. ”Tämä onkin teidän kolmas jo. Ja Sabas ja Angel kasvavat niin hurjaa vauhtia”, nainen jutteli Bennin kanssa onnessaan. Bennin kävin hiukan sääliksi Kaisaa kun hän ajatteli, että nainen vietti kaiken aikansa yksin isossa talossa.

Benni olikin kerennyt olla miehensä serkun luona jonkin aikaa, kun hän äkkiä tunsi supistuksen. Ensin pienen, mutta pian sitä seurasi suurempi. Nainen painautui hiukan kasaan kivusta ja hän tajusi, että synnytys oli alkamassa. ”Soita ambulanssi, Kaisa”, Benni kuiskasi ja oli menossa jo istumaan. ”Eikä, minä ajan sinut sairaalaan teidän autolla”, Kaisa totesi ja lähti auttamaan Bennin autoon. He soittaisivat matkalta Sunilille.

Sunil kieltämättä turhautui ajatuksesta, että hän joutui ottamaan taksin, koska Benni oli lähtenyt heidän autollaan. Kumminkin miestä jännitti hirveästi lähteä sairaalaan. Aavistuksen verran mies toivoi, että tulokas olisi sini-ihoinen tyttölapsi, joka ei omaisi vampyyrigeeniä. Vaikka Sunil uskoikin vakaasti, että Talasimsca oli jättänyt heidät rauhaan olisi vampyyri geeninen sini-ihoinen jälkeläinen vielä parempi voitto tutkimusryhmälle. Jännittyneenä Sunil istui taksissa ja hoputti kuskia kiirehtimään.

Lopulta synnytys oli ohitse iltapäivällä ja he pääsivät viimein lähtemään takaisin kotiin. Benni asteli ulos sairaalasta käsivarsillaan vaaleanpunaiseen huopaan kääritty pieni tyttö. Tytön nimeksi oli päätetty antaa Esther, joka oli saanut luonteen piirteikseen herkästi innostuvan ja pahan. Valitettavasti tyttö oli normaalinen värinen ja omasi vampyyri geenit, molempien vanhempien harmiksi.

Pian naisen perässä asteli myös ulos Sunil käsivarsillaan toinen tytär. He olivat saaneet kaksoset. Näin ollen heidän neli henkinen perheensä oli kertaheitosta kasvanut kuusi henkiseksi. Toinen tytär sai nimekseen Estelle ja hänen luonteen piirteensä olivat sekopää ja kömpelys. Valitettavasti Estellekin oli perinyt isänsä vampyyri geenit.

Ilta oli jo pitkällä kun he viimein saivat hoidettua kaikki talon asiat ja laitettua tytöt nukkumaan. Niinpä Sunil ja Benni istuivatkin kahdestaan syömässä alakerrassa. ”Sun, meidän rahat ei enää riitä...”, Benni sanoi lopulta ja nosti varovasti katseensa mieheensä. ”Mitä sä tolla tarkoitat?”, mies kysyi heti varautuneena katsellen vaimoansa. ”Minun täytyy mennä töihin... Ja hevoset.... ei meillä riitä enää niille aikaa... Nekin on pakko myydä. Sinun tuloilla me emme vaan enää pärjää, kulta”, Benni yritti varovasti puhua miehelleen järkeä. ”Benni, älä höpötä. Tiedän, että kaksosten myötä tilanne muuttuu mutta ei tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Me kyllä pärjäämme, luota minuun”, Sunil totesi hiukan kireänä. Mies tiesi itsekin, että hänen vaimonsa oli pitkälti oikeassa.

Päivät kuluivat eikä rahaa tullut yhtään sen enempää kuin ennenkään. Sunilin kirjoittaminen viivästyi tyttöjen takia. Onneksi kumminkin Angel oli hiukan heltynyt nähdessään pienet siskonsa ja auttoikin aina keretessään miellellään Estellen ja Estherin kanssa. Hänestä tuntui mahtavalta saada vampyyrejä lisää sukuun. Sillä Jarmil ja Shyama olivat jo myös vanhuksia ja lapsettomia. Näin ollen Dwynien suvun jatkamisen toivo Appaloosa Plainsissa lepäsi heidän perheensä harteilla. Olihan heillä tietysti kaukaisia sukulaisia myös Sunset Valleyssä sekä muualla päin Simlandiaa, mutta aikoinaan välit oli pistetty poikki näihin, eivätkä he tienneet toisistaan mitään.

Koska Angel hoisi tyttöjä kotona päivisin, jos tarve niin vaati, saattoi Benni ottaa muutamia julkkiskeikkoja aina silloin tällöin. Koska niistä sai hiukan enemmän rahaa kun normaaleista töistä, sillä pärjäsi aina pari viikkoa eteenpäin. Benni oli hiukan turhaantunut siihen, että Sunil ei näyttänyt tekevän mitään saadakseen lisää rahaa perheeseen. Jopa kirjojen kirjoittaminen oli taas kerran jäänyt. Niinpä Bennin harteilla alkoi olla koko Dwynin perheen hyvinvointi.

Ylensä joskus Benni tarvitsi luonnollisesti jotain rentoutumista kotioloista, joten nainen suuntasikin kitaran kanssa kaupungille ja soitteli siellä täällä huvikseen. Hän jätti myös kitarakotelen auki maahan, jotta ihmiset saisivat antaa muutaman simoleonin, jos pitivät hänen soitostaan.

Benni yritti usein lasten hoidon yhteydessä ottaa puheeksi heidän alati vaikean tilanteensa. Rahaa tuntui menevän nopeammin kuin sitä tuli ja Sunil tuntui viettävän aikaansa ihan jossain muissa maailmoissa. Nainen alkoi olla turhautunut tilanteeseen ja toivoikin, että pian asiat helpottuisivat kun talossa olisi kaksi teiniä ja kaksi taaperoa. Mutta kieltämättä Benni alkoi huolestua Sunilista , josta oli äkkiä tullut sulkeutunut ja hiljainen.

Angel oli eräänä päivänä mennyt hyvän kaverinsa Iston luokse. Normaalisti he liikkuivat pojan kanssa kaupungilla, mutta tänään he menivät Iston luokse, sillä poika oli yksin kotona. He nimittäin aikoivat mennä illasta koululla järjestettäviin tanssiaisiin. Angel haki tunnelmaa tanssimalla ja Isto teki läksyjään. ”Hei pitäisi varmaan alkaa lähtemään”, Angel totesi lopulta huomatessaan kellon olevan jo puoli kuusi. ”Sori, mä en taidakkaan tulla”, Isto totesi ja poika harmistui mutta nyökkäsi. ”Kai mäkin meen kotiin”, Angel totesi ja lähti kaverinsa luolta  pois.

Kumminkin kesken matkan Angel päätti ainakin käydä pyörähtämässä koululla. Hän nimittäin toivoi, että viimeinkin hän pääsisi puhumaan pitkäaikaisen ihastuksensa Emmin kanssa. Juhlat alkoivat kiitettävästi, mutta kun Emmin kavaljeeri huomasi Angelin katseet, niin tuli tappelu. Mutta ilta oli ihan hyvä muuten, sillä poika kruunattiin tanssiaisten kuninkaaksi ja hän pääsi tanssimaan lopulta erään tytön kanssa.

Kello oli jo reippaasti yli kymmenen kun Angel viimein saapui kotiin. Alakerrassa hän otti vastaan pienen saarnan isältään, joka tosin leppyi hiukan, kun kuuli, että poika oli ollut ’Iston’ kanssa tansseissa koululla. Poika vaelsi yläkertaa silmät ristissä, jossa Cyan tuli häntä vastaan. ”Angel, missä oikein olit?”, nukke kysyi huolestuneena mutta poika käveli tämän ohitse. ”Selitän myöhemmin, mua väsyttää nyt”, poika totasi ja käveli suorinta tietä nukkumaan, sillä huomenna olisi taas koulupäivä.

Seuraavana päivänä Dwyneillä olikin kolmet synttärit, nimittäin Sabaksen ja kaksosten.

Sabaksesta kasvoi nuori komea miehen alku. Poika lyhennytti aavistuksen hiuksiaan ja vaihtoi tyyliään omalla tavallaan rennoksi. Varsinkin Benni oli ylpeä pojastaan, jonka neljänneksi luonteen piirteeksi tuli lukutoukka. Sabas selviytyisi varmasti loistavasti lopusta koulusta, jota hänellä oli vielä edessä.

Esther omi tummat hiukset kuten sisällään, mutta tytössä oli silti piirteitä äidistäänkin. Myös kaksoset olivat saaneet oudot räsynuket postissa, mutta Esther oli pikkuvanha ja harjoitteli mielummin puhumista ja kävelyä kuin leikki.

Estelle taas viihtyi nukkensa kanssa paljon. Sunil ei edes tuntunut huomaavan tyttöjen kasvua ja Benni huolestuikin entistä enemmän tästä asiasta nyt.

Kun tytöt olivat kasvaneet tilanne tuntui vain pahentuvan. Benni joutuikin usein hoitamaan lapsia yksin, sillä Sunil vietti aikaansa perheen kellarissa tai tallilla. Nainen alkoi toden teolla huolestua siitä, että hänen miehellään olisi toinen nainen tai kokonaan toinen perhe jossain. Benni alkoi olla niin loppu, ettei usein jaksanut kunnolla edes nousta sängystä vaikka tytöt huusivatkin suoraa huutoa.

Sunil oli ollut omissa maailmoissaan sen takia, sillä hän oli kehittänyt suhdettaan Lotukseen uudestaan. Hän nimittäin tajusi, että nukesta olisi heille paljon apua kotitöissä ja hevosten hoidossa. Lopulta hän oli viimein onnistunut saamaan nukelta täysin anteeksi tekonsa ja tiesikin, että nyt hän voisi suostutella Lotuksen muuttumaan oikeaksi ihmiseksi kuten aikoinaan Jarmil oli tehnyt.

Muutamaan päivää myöhemmin Sunil suunnistikin velipuolensa Shyaman ja tämän avovaimon Jarmilin asunnolle, Shy oli aikoinaan keksinyt todellisuusliuoksen ja muisti sen edelleen hyvin. Jos hän ostaisi liuoksen veljeltään hänen ei tarvitsisi itse alkaa kehittelemään sitä. Shy oli nimittäin töissä MTT – ryhmän laboratoriossa ja auttoi ryhmää keksimään erilaisia lääkkeitä ja muita tärkeitä seoksia.

Sunil koputti useaan otteeseen pariskunnan ovelle ja kun kukaan ei tullut avaamaan hän kiersi talon taakse. Asunto näytti autiolta ja pimeältä joten Sunil käveli isojen ikkunoiden luokse ja kurkkasi sisään.

Sisällä ei selvästikkään oltu hetkeen käyty, ehkä karkealta arviolta noin pariin viikkoon. Sunil alkoi miettimään oliko Benni kenties puhunut siitä, että Jar ja Shy olisivat matkoilla. Kumminkin hänen takaraivossaan alkoi kolkuttaa pieni ääni. ”Tälle on varmasti luonnollinen selitys”, Sunil totesi itsekseen ja kieri vielä kurkkimassa muut ikkunat, mutta se vain varmisti sen, ettei asunnossa todellakaan oltu asuttu viimeisinä viikoina.

Sunil pääsi kotiin ja kaikki muut nukkuivat jo. Keittiössä mies törmäsi tuttuun hamoon. ”Hei taas, äiti”, mies totesi ja katseli naisen haamua, joka nautti syntymäpäiväkakun jämiä. Toisinaan häntä häiritsi, että hänen äitinsä, Jaya, kävi verottamassa heidän jääkaapinsa sisältöä. Toisaalta pian sieltä ei söisi mitään oikeaa ruokaa muut kuin Benni ja Lotus. ”Hei, Sun”, nainen totesi mutta äänessä oli ikävä sävy,  jonka hänen poikansa pisti merkille.

Pian Jaya nousi pöydästä ja tuli poikansa luokse. ”Sunil, he ovat löytäneet teidät... Sinun täytyy kertoa heti Sabakselle vastuustaan”, nainen totesi ja Sunil näytti jäykistyvän heti. ”Talasimscako? Mutta miten?”, mies kysyi ja hän tajusi, että hän oli luullut voivansa lykätä tätä pitkälle. ”Eräs... petti meidät. Minä en voi kertoa enempää. Mutta sinun täytyy kertoa Sabakselle pian. Koko teidän perhe on pahemmassa vaarassa kuin uskotkaan”, Jaya sanoi ja halasi poikaansa. ”Rakastan sinua, Sun”, nainen kuiskasi ja Sunil tunsi kuinka kyyneleet karkasivat luomien alta. ”Rakastan sua kanssa, äiti”, mies kuiskasi.

Sabas oli seuraavana iltana syömässä läksyjen jälkeen, kun Sunil istui pojan kanssa pöytään. ”Poikani”, Sunil sanoi ja katseli hurmejuomaansa. Koskaan hänestä ei ollut tuntunut näin pahalta. Sunil tiesi, että kertomalla, hän pilaisi tavallaan Sabaksen loppuelämän, mutta toisaalta, hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Hänen typeryytensä takia, koko hänen perheensä oli vaarassa. Sabas tuijotti isäänsä vakavana ja lopulta Sunil alkoi kertomaan asioiden todellista laittaa.

Kun mies oli päässyt kertomuksensa loppuun Sabas istui hetken hiljaa. ”Älä viitsi, tarkoitat siis että mä olen pahemmassa vaarassa kuin muut. Ja että mun isoisoiso isä oli merenneitojen kuningas?”, poika kysyi selvästi epäuskoisena ja oli ottanut uutiset todella raskaasti. ”Ja nyt mun pitäisi alkaa jo katselemaan tulevaa vaimoa, koska merenneidot on uskollisia ja mun pitää taata suvun jatkuvuus?”, poika tuhahti ja nousi seisomaan selvästi vihaisena ja epäuskoisena.

”Niin... Olen niin pahoillani, Sabas. Jos olisin voinut, olisin pitänyt tätä tietoa vielä sisälläni. Mutta sinun mummosi kertoi, että Talasimsca on jo jäljillämme. Haluan vain, että olet nyt varovainen. Kaikki toivomme on oikeasti sinussa. Jos vain voisin, kuolisin teidän kaikkien puolesta jotta te olisitte turvassa”, Sunil sanoi ja tuijotti masentuneena pöydän pintaa. Sabas tuhahti ja lähti vihaisena tai pikemminkin hämmentyneenä pöydästä.

Illalla poika katseli itseään peilistä. Hän oli aina tiennyt olevansa erilainen, mutta nyt kun hän oli kuullut millaisen polun läpi tämä hänen ihonsa raskas taakka oli käynyt, hän ei voinut kuin vihata erilaisuuttaan. Sabaksen kaikki haaveet normaalista elämästä olivat kärisseet isän kertomuksen myötä. Poika katseli sinistä ihoaan peilistä ja huokasi lopulta syvään, tuijottaen vihaisesti peilikuvaansa. ”Mä aion lopettaa tämän... Ei enää pelkoa meille ja tuleville sukupolville”, poika kuiskasi ja nosti nyrkkinsä eteensä. ”Ensimmäistä kertaa me taistelemme.”

Edellinen     Seuraava

Benni ei ollut edes kerennyt kunnolla autosta ulos, kun pojat jo juoksivat peräkanaa ulos talosta tervehtimään heitä. Naisen kasvoille tuli syvä hymy, sillä nyt kun he olivat päässeet kotiin, nainen todella tajusi kuinka paljon olikaan kaivannut Angeliä ja Sabasta. Pojat parveilivat hetken äitinsä luona kunnes Angel alkoi tuijottamaan äitinsä ohitse. Tämä sai muutkin katsomaan pojan katseen suuntaan. ”Äiti, Mikä tuo on?”, Angel kysyi lopulta.

Sunil talutti pihalla kauniisti tanssahtelevaa mustaa tammaa. ”Se on lahjamme teille matkoilta. Hänen nimensä on Kleopatra”, Benni kertoi ja katseli hymyillen miestään. Pojat tuijottivat arabianhevosta silmät suurina. ”Siis se on meidän?”, Angel kysyi lopulta hiukan epäröiden. Sunil nyökkäsi lempeästi ja taputti tamman turpaa. ”Toivottavaa olisi, että kuhan vielä kasvatte niin alkaisitte auttamaan meitä hevosten kanssa. Ensisijaisesti te hoitaisitte kumminkin Kleopatraa”, mies kertoi hymyillen jälkikasvulleen. Sabas ja Angel vilkaisivat toisiaan hiukan epäluuloisina.

Kun Sunil oli hoitanut uusimman tulokkaan heidän talliinsa, hän menikin sisälle ja alkoi laittelemaan matkalta löytyneitä esineitä taloon. Hän myös yritti analysoida nyt paremmin niiden arvon ja materiaalin. Koska jo löytäessään ne hän oli tehnyt karkeat arviot esineistä mutta päivän valossa ja rauhassa ne saattoivat osottautua vielä arvokkaimmaksi taikka toisin päin.

Mies oli myös saanut matkoilta uutta potkua aloittaa kirjoittamisen. Ihan ensimmäiseksi projektikseen hän kumminkin päätti ottaa sukukirjansa. Sunil mietti vain hetken millaisen kirjan hän kirjottaisi. Hänen mummonsa ja äitinsä olivat kirjoittaneet myös kirjat ja sen täytyisi tavallaan jatkaa ja tiivistää niitä. Niinpä Sunil aloittikin kirjoittamaan omaa kirjaansa nimeltään Taisteluni.

Viikot vaihtuivat tiuhaan tahtiin ja Benni oli alkanut voimaan aamuisin erittäin huonosti matkan jälkeen. Alkuun nainen oli ajatellut, että maha protestoi vain paluuta Appaloosa Plainsiin, mutta kun pahoinvointi oli jatkunut kuukauden Benni alkoi aavistelemaan, että se ei johtuisikaan matkasta ja eksoottisista ruuista vaan eksoottisesta viimeisestä yöstä Al Simharassa Sunilin kanssa.

Pari päivää myöhemmin Benni oli siivoilemassa yläkerrassa poikien ollessa koulussa ja Sunilin kirjoittaessa kirjaansa, kun paha olo hyökkäsi. Tällä kertaa se tuli niin voimakkaana, että naisen oli pakko syöksyä yläkerran kylpyhuoneeseen vauhdilla.

Benni polvistui pöntön luokse, jota ei ollut vielä kerennyt siivoamaan ja yökkäsi ensimmäisen kerran. Tajutessaan likaisen pöntön, hän alkoi yökkimään myös sitä ja näin ollen aamiaiseksi syödyt viinirypäleletut löysivät paremman paikan vessan pöntöstä. Nainen nousi vapisten ylös pyyhkien suutansa ja vetäisi pöntön kääntyen ympäri.

Sunil seisoi siinä ja katseli huolestuneena vaimoansa. ”Mitä tämä oikein on, Benni? Olet voinut pahoin matkastamme lähtien. Eikö nyt olisi jo aika mennä lääkäriin?”, mies sanoi huolestuneena ja näki Bennin ilmeen muuttuvan. ”Kulta, mikä nyt on?”, hän maanitteli hiljaa naiselle, joka nosti katseensa mieheensä. ”Sun, minä taidan olla raskaana. Muistatko sen viimeisen yön... Taidan tänään käydä varmistamassa asian, jotta osaamme varautua”, nainen sanoi ja nielaisi varovasti. Sunilin kasvoilla oli pieni järkytys. Hän kun oli ajatellut, että pojat olisivat hänen viimeiset lapsensa. Toisaalta mies oli toivonutkin vielä yhtä lasta vaimonsa kanssa.

Benni oli palannut lääkäristä ja hänen epäilyksensä osuivat oikeaan. Hän oli jo kertonut asiasta miehelleen, mutta edessä olisi vielä pojat. Hän päättikin kertoa näille yksitellen. Sabas otti asian ihan hyvin. Hänestä oli ihan kivaa saada pikkusisko tai –veli. Angel istui syömässä, kun Benni meni syömään tämän kanssa. ”Kuule Angel. Sinä saat tavallaan lahjaksi pikku sisaruksen”, nainen sanoi lopulta hiljaa ja katseli jännittyneenä poikaansa. Angel katsahti äitiänsä. ”Onko mun pakko hoitaa sitäkin?”, Angel töksäytti ja Benni puraisi huuleensa. Pojat olivat hiukan loukkaantuneet heidän työntäessään hevostenhoidosta osan pojille. ”Ei tarvitse. Ei ainakaan usein”, Benni lupasi vaikka tavallaan tiesikin, että heillä tulisi olemaan tiukkaa kolmen hevosen ja yhden vauvan kanssa. ”Sitten se on okei”, Angel totesi ja jatkoi syömistään.

Eräänä iltana pojat tekivät kaksistaan läksyjä. ”Musta on ihan tyhmää, että me saadaan lisää hommia”, Angel alkoi yht’äkkiä valittamaan veljelleen. Sabas katsahti poikaa ja hymyili pienesti. ”Äitihän lupasi, ettei meidän tarvitse hoitaa vauvaa niin paljon”, Sabas muistutti veljeään huvittuneena. ”Joo, mutta muistatsä meillä on unelmia. Miten ikinä ne toteutuu, jos me hoidellaan jotain hevosia. Mä ainakin haluan mennä töihin tieteiskeskukseen enkä luoda lantaa”, Angel totesi ja katsahti veljeään, joka puraisi huultaan. ”Ja sä halusit tutkimusmatkailijaksi eikö?”, poika lisäsi ja Sabas nyökkäsi. Sabas tiesi, että jos hän joutuisi hoitelemaan sisarusta ja hevosia, hänellä ei olisi aikaa mennä töihin ja kerätä matkakassaa.

Sunil alkoi myös rentouttamaan itseään ostamallaan käärmeenlumoojakorilla. Hänestä oli ihastuttavaa nähdä jonkin niin vaarallisen eläimen tottelevan häntä. Bennillä tosin oli sanottavansa asiaan ja miehen piti viedä kori talliin. Sunil yritti vedota siihen, että entä jos käärme purisi hevosia, mutta nainen ei hormoonihöyryissään ajatellut sen pidemmälle.

Viimein tuli päivä, jota Angel oli odottanut. Nimittäin hänen oli aika jättää taakseen lapsuuden viaton kulta-aika ja astua teinin kipakkaan elämään. Angel tiesi, että tallityöt odottaisivat häntä, mutta kasvussa olisi paljon hyviäkin puolia. Päättäjäiset, autolla ajaminen, bileet. Hän otti mielellään vastaan tulevan teini-iän herkut ja ongelmat.

Angelistä kasvoikin varsin komea nuorukainen. Pojassa oli selvästi piirteitä niin äidistään kuin myös isästään. Benni huomasi varsinkin sen, että poika oli komistunut paljon. Ja niin viattomalta kuin toinen näyttikin, hohtavat silmät kertoivat sen, mikä poikaa odottaisi nuorena aikuisena. Elämä vampyyrinä. Angelin neljäs luonteenpiirre oli nero.

Vaikka Benni olikin raskaana hän teki edelleen samaan tahtiin kotitöitä kuin ennenkin. Hän nousi aikaisin laittamaan perheelle aamiaista, laittoi pyykit pyörimään ja siivosi keittiön edellisen illan jäljiltä  ennen kuin muut kerkesivät herätä. Vaikka iso maha häntä hiukan hidastikin, ei hän pitänyt sitä esteenä, sillä kotityöt olivat ainoita mitä hän sai tehdä raskaana ollessaan.

Benni varsinkin nautti koko perheen yhteisistä aamuista, sillä se oli oikeastaan ainut hetki, milloin hän näki varsinkin poikia. Tosin hetket venyivät usein liikaa ja Sunil saikin hoputtaa joka ainoa aamu poikia koulubussiin, kun nämä juorusivat äitinsä kanssa päivän askareista ja yrittivät saada vapautuksia sovituista töistä.

Angel oli edelleen todella kiinnostunut kemistinsetistä ja aina kun aikaa liikeni, hän olikin keksimässä kaikenlaisia juomia ja sekoituksia. Poika nimittäin todella halusi isona tutkimuskeskukseen töihin vaikka hän olikin kuullut isänsä usein kirovan koko keskusta heidän äidilleen. Se olikin syy miksi poika ei ollut vielä uskaltanut kertoa mitään vanhemmilleen haaveistaan.

Kleopatra ja Onix olivat alkaaneet lähentyä paljon kuukausien kuluessa. Benni olikin usein katsellut hevosten touhua siihen malliin, että jossain vaiheessa odotettavissa olisi varmasti varsa. Nainen toivoi sisimmässään, etteivät hevoset päättäisi lykätä pienokaista juuri tähän saumaan kun heidän oman kuopuksensa syntymäkin läheni.

Sunil olikin saanut odotettua nopeammin kirjansa valmiiksi. Hän katseli tyhjjää ruutua ja mietiskeli. Miehen sisällä oli tyhjä olo nyt. Hän oli nimittäin kirjan myötä tehnyt nyt sen kaiken, mitä hänen sukunsa oli häneltä vaatinut. Saanut sini-ihoisen jälkeläisen ja kirjoittanut tarinansa. Vaikka hänen olisi pitänyt iloita, tämä masensi häntä. Hänellä oli vielä ikuisuus edessään ja nyt hän oli jo tehnyt kaiken mitä suvun jatkajan piti. Sunil tiesi, ettei Benni ymmärtäisi häntä. Mutta silloin mies muisti, että oli yksi henkilö, joka aina ymmärsi häntä.

Mies menikin pihalle ja suunnisti kohti heidän kellariaan. Ulkona oleva siivoja katseli uteliaana Sunilin perään, sillä siivojamies ei ollut koskaan nähnyt Sunilin uhkaavan aurinkoa päiväsaikaan. ”Käyn vaan muutaman jutun”, Sunil huikkasi siivojalle, joka nyökkäsi ja kiirehti sisälle nolostuneena.

Kellari oli vielä pahasti kesken, mutta uteliaana Sunil käveli rappusia alas, katsellen keskeneräisiä seiniä ja hämähäkin seittejä siellä täällä. Hän astui viimeisen portaan alas ja katseli ympärilleen. Vaikka huone olikin pieni, siellä oli muutamia tavaroita, mutta tällä kertaa mies tiesi täsmälleen mitä hän etsi.

Hetken katseltuaan ympärilleen hänen silmänsä kiinnittyivät siihen mitä hän oli tullut etsimään. Lattialla taiteili hänen oma räsynukkensa. Sunilin mieleen tulvahtivat muistot Lotuksen kanssa vietetyistä ajoista. Hän ei edes tarkaan muistanut, miksi hän oli aikoinaan käskenyt nuken pysyä poissa hänen elämästään. Mutta kun pojat olivat syntyneet, Sunil oli raahannut nuken kellariin muiden tavaroiden kanssa.

Mies asteli varovasti nuken luokse ja risti kätensä. ”Hei Lotus. Mä tässä, Sunil. Muistin sut ja ajattelin tulla kysymään mitä kuuluu?”, mies jaaritteli ja odotteli vastausta turhaan. Hetken Sunil mietti jättävänsä koko asian sikseen mutta lopulta hän nöyrtyi. ”Lotus, anna anteeksi, että mä käskin sun häipyä mun elämästä. Mä oikeesti en silloin tiennyt miten tärkeä osa mun elämää sä olet. Olen oikeasti todella pahoillani, Lotus. Oikeasti anna mulle anteeksi”, Sunil rukoili lelulta sydämensä pohjasta.

Hetken päästä tuttu hahmo seisoikin miehen edessä ja katseli tätä. ”Hei, Sun”, Lotus totesi hiljaa ja katseli miestä. ”Olet kasvanut kovin”, nukke totesi ja Sunil ei voinut estää itseään hymyilemästä. Hän oli pyytänyt anteeksi ja se oli toiminut. Nukke ei siis ollutkaan unohtanut häntä, vaikka siitä oli vuosia kun he olivat viimeksi olleet tekemisissä keskenään. Sunil ei ollut uskoa silmiään eikä myöskään korviaan kun nukke todellakin puhui hänelle vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Mies yritti halata nukkea, mutta tämä työnsi hänet pois. ”Sun, vaikka näyttäydyn sinulle, se ei tarkoita, että olet saanut anteeksi. Loukkasit minua paljon. Meidän täytyy rakentaa ystävyytemme uudelleen. Siitä on vuosia kun viimeksi puhuimme”, Lotus selitti miehelle, jonka hartiat painuivat kasaan lopulta.

Hetken Sunil oli hiljaa ja mietti Lotuksen sanoja. Nukke oli aivan oikeassa. Hän oli todellakin aikoinaan loukannut pahasti parasta ystäväänsä, eikä hän voisi kuvitella, että kaikki korjaantuisi sillä, että hän pyytäisi anteeksi. ”Olet oikeassa. Mä näytän sulle, Lotus, että mä olen muuttunut”, Sunil lupasi lopulta ja katsahti nukkea, joka nyökkäsi hymyilen.

Edellinen     Seuraava

Muutaman päivän päästä Benni heräsi aikaisin aamusta pakkailemaan heille matkatavaroita ja vaatteita mukaan. Naista jännitti hirveästi, että minnekä he oikein menisivät matkalle. Sunil oli luvannut naiselle, että hän varmasti viihtyisi reissussa. Benni haaveili paljon pääsevänsä jonnekin hyvin rauhalliseen ja kauniiseen paikkaan, jossa heillä olisi aikaa olla kahdestaan.

Aamu oli jo pitkällä kun Sunil odotteli jo autossa valmiina lähtemään lentokentälle. Benni ei olisi ikinä arvannut, että olisi niin vaikea jättää pojat jonkun toisen vastuulle vain kolmeksi päiväksi. Nainen vannotti lastenvahtia soittamaan heille heti jos jotain tapahtuisi. Auton torvi  törähti jo ties kuinka monennen kerran ja viimein Benni malttoi lähteä autoon ja kohti ansaittua lomaa.

Useiden tuntien lennon jälkeen heidän allaan alkoi näkyä muutakin kuin hiekka dyyneja loputtomiin. Benni tajusi melkein heti, että kone lähti tekemään laskua ja hän katsahti ikkunasta. Naisen sisältä kalvasi hiukan. Luuliko hänen miehensä todella, että hän voisi nauttia kuumasta ja todella aurinkoisesta ilmastosta yhdessä vampyyrimiehensä kanssa? Al Simhara oli kyllä vaikuttava näky, mutta edes Benni ei ollut enää varma olisiko reissu todellakin 2350 simoleonin arvoinen.

Nainen oli ainakin odottanut, että heillä olisi vähintään 3 tähden hotelli. Bennin suu loksahti auki kun Sunil esitteli leirintäalueen, jossa heidän oli tarkoitus asustaa nämä kolme päivää. Vaikka yleensä Benni ei hirveästi moittinut Sunilia yllätyksistä, tämä oli liikaa. ”Rakas, tämä ei ollut ihan sitä mitä minä odotin. Miten ihmeessä sinä luulet, että saan päivät täällä menemään yksikseni kun sinä piileskelet auringolta?”, hän totesi melkein itku kurkussa. Benni oli nimittäin todella pettynyt.

”Voi kulta, älä itke. Mä lupaan, että tästä tulee ihana loma joka tapauksessa. Olen vain aina halunnut käydä tutkimassa pyramideja ja muutenkin tämä on ihana paikka”, Sunil lohdutteli vaimoaan ja kietoi kätensä hellästi tämän ympärille halaten ja suudellen Benniä. ”Sä voit shoppailla ja käydä katsomassa nähtävyyksiä. Uskoa minua... Tästä tulee ihana loma, rakas”, mies vakuutti hymyillen ja Benni huokasi yrittäen hymyillä. Hän jotenkin epäili miehensä sanoja suuresti vaikkei olisi halunnut niin.

Ennen kuin he olivat edes kunnolla ehtineet asettua leiripaikalle, Sunil suunnisti jo tutkimaan paikallisen hautausmaan katakombeja. Bennin onneksi mies oli tajunnut kysyä haluaisiko nainen mukaan, mutta kun hänen vaimonsa oli kieltäytynyt, mies oli lähtenyt lopulta yksin. Sunil oli nimittäin kuullut paljon huhuja muinaisista Egyptiläisistä loitsuista ja rituaaleista.

Benni päätti lopulta suunnistaa katsastamaan paikallisien putiikkien tarjontaa. Nainen saapui kaupungin kaupoille ja hän tunsi olevansa ihan eksyksissä vieraassa maassa ja vieläpä ilman aviomiestään. Onneksi paikallinen myyjä oli todella ystävällinen ja esitteli Bennille tavaroita mielellään. Naisen mielessä pyörivät kotiasiat jatkuvasti vaikka tämän piti olla loma, jolla niitä ei ajateltu. Vaikka Sunil olikin ajatellut hyvää, ei se ollut mennyt ihan nappiin.

Koska puodeissa ei hirveästi ollut mitään ostettavaa, nainen olikin käynyt ne nopeasti lävitse ja päättikin suunnata jo pian takaisin leirille. Siellä hän lopulta päätti alkaa tekemään evästä itselleen ja muille leiriläisille odotellessaan miestänsä palaavaksi. Benni alkoi jo toden teolla kaivata kotiin. Hän oli nimittäin luullut, että he viettäisivät ihanan ja romanttisen loman jossain Pariisissa tai eksoottisen nähtävyysloman Kiinassa.

Sunil oli onnistunut törmäämään katakombeissa karhuun ja hän riensikin kertomaan siitä heti paikallisille. Tosin myyjä-rouvaa kiinnosti enemmän hänen ihonvärinsä kuin kertomus. Pian nainen myös tajusi, että mies oli kuuluisia Dwynejä. Sunil oli täysin tyrmistynyt siitä tiedosta, että heidän sukunsa maine oli levinnyt laajemmalle kuin Appaloosa Plains, Bridgeport ja Sunset Valley.

Heti kun mies oli päässyt takaisin leiriin ja käynyt suihkussa, hän jäi ihastelemaan paikallisia liskoja, joita tuntui suorastaan vilisevän joka paikassa. Paikallinen mies kertoili mielellään tälle julkkikselle paikallisista eläimistä. Siinä sivussa mies lipsautti Sunilille tiedon kätketystä lähteestä, jolla saattaisi parantaa sairauksia. Sunil tajusi heti, että mies viittasi hänen vampirismiinsä.

Seuraavan päivän Benni joutuikin viettämään kokonaan yksin. Sunil oli nimittäin jo heti aamusta mennyt tutkimaan erään pyramiidin rauniota, joista oli edellisenä iltana kuullut paikalliselta mieheltä. Nainen oli tylsyyksissään ostanut kameran ja hän kulkikin pitkin ja poikin Al Simharaa ottaen kuvia kaikista mahdollisista paikoista.

Sillä välin Sunil tutkikin onnesta soikeana vanhoja raunioita siinä toivossa, että löytäisi miehen puhuman lähteen. Mies nimittäin oli huomannut, ettei Benni todellakaan nautinut lomasta niin paljon kuin hän, joten jos lähteellä voisi parantaa hänen vampirisminsa, hän tekisi sen vaimonsa puolesta. Tutkittuaan aikansa raunioita Sunil tajusi salaoven, jonka hän päätti saada auki. Lopulta se aukenikin varsin helposti.

Lopulta Sunil saapui huoneeseen, jonka keskellä oli syvä allas. Mies katseli sitä silmät suurina ja hänen kätensä tärisivät. Olikohan hän viimeinkin löytänyt sen mitä oli etsinyt? Sunil asteli lähemmäs allasta ja katseli sen kirkasta vettä mietteliäänä. Jos allas olisi lumottu ja hän muuttuisi pelkästään merenneidoksi. Sunil painiskeli mietteidensä kanssa pitkään ja hartaasti. Osaisiko hän elää niin, hän oli aina ollut vampyyri?

Lopulta mies oli pohtinut omasta mielestään tarpeeksi ja hän vain päätti hypätä altaaseen. Sunil pääsi pintaan ja hän veti syvään henkeä. Missään ei tuntunut mitenkään erikoiselta. Hän katseli ihoaan ja huokasi lopulta pienesti. Sama vanha hehku oli tallella. Joten allas oli varmaankin vain joku tavallinen entinen juomavesipaikka. Pettyneenä Sunil tuli ylös altaasta. Hänellä olisi vielä yksi ilta aikaa viettää aikaa vaimonsa kanssa ja tehdä lomasta mukava myös Bennille.

Kun Sunil saapui viimein leirille oli Benni paistamassa nuotiolla itselleen iltapalaa. Mies meni lähemmäs ja katseli vaimoaan. Nähdessään Bennin surullisen ilmeen, hän tajusi, että loma ei vielä todellakaan ollut ollut naisen mieleen. ”Kulta”, hän kuiskasi ja meni lähemmäs naista, joka nosti katseensa ja hymyili. Sunil kumminkin näki, että se oli pakotettu. ”Tule, tämän yön me nukumme muualla”, Sunil sanoi naiselle ja hymyili ojentaen vaimollensa kätensä, johon nainen tarttui arasti.

Lyhyellä varotusajalla edes Sunil ei onnistunut hommaamaan heille hotellia. Niinpä mies ostikin heille teltan ja ajoi erääseen paikkaan joen varrella, jonka oli aiemmin huomannut. Siellä he pystyttivät yhdessä teltan ja viettivät aikaansa kaksistaan katsellen romanttisesti tähtiä. Benni alkoi nauttia nyt olostaan. Hän sai nimittäin täällä juuri sen mitä lomalta halusikin. Kahdenkeskeistä laatuaikaa miehensä kanssa.

He päättivät tehdä myös reissusta ikimuistoisen viettämällä villejä hetkiä teltassa. Ympärillä kuuluvat yön äänet hiljenivät lopulta, kun he yhteisen hetkensä jälkeen nukahtivat toistensa syliin onnellisina. Benni muisti jälleen kerran, miksi hän oli aikoinaan rakastunut juuri tähän mieheen.

Seuraavana iltana heidän koneensa nousi lentokentältä ja he jättivät Al Simharan taakseen. Sunil ei koskaan kertonut vaimolleen, että oli yrittänyt etsiä lähdettä. Hän nimittäin ajatteli, että olisi parempi jos nainen ei kuulisi, että hän oli harkinnut muuttavansa itseään. Sunil ei vain tiennyt, että Benni oli salaa ajatellut samaa mutta toisinpäin.

Seuraavana aamuna kaksikko lähestyi tutuilla kaduilla kohti kotiaan. Benni katsahti hymyillen mieheensä ja napasi varovasti tämän kädestä kiinni. ”Mitä luulet? Tykkäävätköhän pojat pikku yllätyksestämme?”, nainen kysyi varovasti ja epäröi selvästi. Sunil loi rauhoittavan katseensa vaimoonsa ja hymyili tälle. ”Olen varma, että he rakastavat sitä”, mies vakuutti lopulta. Enää parikymmentä minuuttia ja he olisivat kotona.

Edellinen    Seuraava

Seuraavana päivänä Benni olikin saanut kaiken valmiiksi hyvissä ajoin. Hän katseli noutopöytää, jonka oli laittanut. Siinä oli salaattia, keksejä sekä spagettia. Naista jännitti suuresti, sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun hän järjesti isompia juhlia heidän häidensä jälkeen. Olihan häitä vuosia sitten kehuttukin ja paikallinen lehti oli jopa pienesti maininnut niistä, olivathan he molemmat kumminkin julkisuudessa jo jonkun verran.

Lopulta kello 18 mennessä kaikki kutsutut vieraat olivatkin jo paikalla. Benni ja Sunil viihdyttivät vieraita, sillä molemmat pojat olivat olleet vielä unilla. Pian kumminkin päivänsankarit käytiin pinnasängyistään ja he kiersivätkin sylistä syliin. Angel, jopa uskaltautui juttelemaankin muutamia ei niin tutujen vieraiden kanssa.

Pian olikin synttäreiden kohokohta, kynttilöiden puhaltaminen. Sunil halusi välttämättä auttaa Angeliä, joten Benni sai auttaa pikkuista Sabasta. Naisen mielessä pyöri edelleen hiukan se, miten hän jaksaisi elää vampyyriperheensä kanssa. Kumminkin Benni oli oppinut ottamaan elämän hiukan rennommin vuosien saatossa ja hän pystyikin iloitsemaan, jollain tasolla poikiensa kasvamisesta. Vaikka hiukan se harmittikin, että he olisivat askeleen lähempänä taas isänsä kaltaista ikuisuutta.

Angelin ulkonäkö muistutti paljon isäänsä nuorempana. Hohtavat silmät ja kalpea iho saivat hänet näyttämään ikäistään vanhemmalta ja jotenkin Benni tiesi, että poika tulisi tulevaisuudessa hurmaamaan useamman tytön. Kolmanneksi luonteenpiirteekseen Angel sai: Bilehileen.

Myös Sabaksesta kasvoi hurmaava poika. Kieltämättä niin äidille kuin isälle oli yllätys pojan tummanpunaiset hiukset. Sunil kyllä muisti, että hänen äidillään oli ollut joskus saman väriset hiukset. Benni taas muistutti, että aikoinaan punapäitä oli pidetty vampyyreina, että se saattoi johtua niistäkin geeneistä. Sabas oli myös vaaleampi isäänsä, mutta silti iho kertoi suonissa virtaavasta erikoisesta perimästä.

Synttäreiden jälkeisenä aamuna Angel istui jännittyneenä koulubussissa. Hänen äitinsä oli muistuttanut, että jos poikaa alettaisiin kiusata, he voisivat aina muuttaa pois. Angel uskoi kumminkin sisimmässään, että koulussa tulisi olemaan varmasti kivaa. Olivathan Dwynit saaneet tähänkin asti olla turvassa Talasimscalta osittain juurikin suuren julkisuuden takia.

Koska Benni tarvitsi välillä hengahdystä kotoa, hän nappasikin kitaran mukaansa ja ilmoitti lähtevänsä kaupungille. Sunil tunsi olonsa aluksi hiukan orvoksi jäädessään kahden nuorimmaisen kanssa mutta toisaalta hän nauttti siitä. Nainen suuntasi paikalliselle uimapaikalle ja avasi kitarakotelonsa alkaen soittaa. Hän yritti tienata hiukan lisää rahaa katumuusikkona, sillä raskausaikana kitara oli ollut kovassa käytössä.

Benni ja Sunil opettivat molemmat mielellään pikkuista Sabasta. Nainen lähinnä enimmäkseen siksi, että hän tunsi syyllisyyttä siitä, ettei ollut aikoinaan opettanut Angeliä niin paljon. Sunil taas jopa lykkäsi seuraavan kirjan aloittamista, sillä hän tiesi että Sabaksen taaperoaika olisi hujauksessa ohi. Ja kun taas hänellä olisi vielä vuosisatoja aikaa kirjoittaa.

Angel sai helposti uusia kavereita koulusta luonteensa avulla, mutta silti hänellä oli vain yksi paras ystävä. Sunilin pelko nuken hengestä oli käynyt toteen ja Cyan näyttäytyikin ainoastaan vain pojalle. Angel ei ollut onneksi niin nuken lumoissa kuin setänsä aikoinaan, mutta silti hänkin leikki mielellään nuken kanssa silloin kun ei tehnyt muuta. Poika nimittäin viihtyi hyvin myös yksin.

Angel nimittäin oli tajunnut kuinka kiinnostavaa tähtien tutkiminen oli. Hän viettikin iltaisin mielummin aikaansa kaukoputkella kuin Cyanin kanssa. Angel jopa teki läksynsä sen takia nopeasti, että kerkeäisi ennen nukkumaanmenoa tutkailla hiukan taivasta.

Myös Shyaman vanha kemistinpöytä oli käytössä jälleen. Hän nyt lähinnä tykkäsi yleisesti ottaen kemiasta sekä loogisesta. Angel ei ollut keksinyt pöydän olemassa oloa Cyanin takia, joka oli kyllä kertoillut hänelle todellisuusliuoksesta ja sen vaikutuksista. Vaikka Angel vampyyrinä oppikin asioita nopeammin hän silti mokasi liuosten kanssa kuten kuka tahansa muukin.

Benni oli myös huomannut sen, että poikien syntymäpäivien jälkeen heidän kotitontillaan asustelevat haamut olivat tulleet entistä aktiivisemmiksi. Ei nimittäin ollut kovin montaa yötä etteikö joku sukulaisista rajan takaa olisi käynyt heitä tervehtimissä. Harmi vain, ettei heillä ollut siivousintoista haamua. Benni olisi mielellään jättänyt osan kotitöistä vaikkapa edesmenneelle anopilleen.

Benni alkoi viettää enemmän aikaana Sabaksen kanssa ja eräänä iltana kun Sunil oli pelaamassa ja nainen opetti nuorimmaista kävelemään, niin Sabas otti ensimmäiset askeleensa. ”Katso”, Benni kihjahti onnellisena ja halasi poikaansa. Nainen tajusi pikku hiljaa, että vaikka pojat olivatkin vampyyrejä olisi väärin muuttaa jompaakumpaa heistä salassa. Hän kumminkin rakasti molempia paljon.

Angelillä oli hurjan hyvä mielikuvitus, joten poika onnistui viihdyttämään itseään vähistä leluista huolimatta. Usein jos häntä alkoi kyllästyttää yksin leikkiminen mielikuvitusmaailmassaan, hän pyysikin Cyan mukaansa. Jopa nukella oli enemmän ongelmia liittyä pojan leikkeihin kuin pojalla itsellään.

”Varo hirvi!”, Angel huusi välillä kesken leikkien ja nukke katsoi hiukan tyhmänä poikaan. ”Missä? En minä näe sitä”, Cyan sanoi ja saikin usein pojan hermormahduksen partaalle, kun tämän piti selittää, että mielikuvitusleikin olennaisin osa oli se, että osasi kuvitella mitä sellaisessa tilanteessa pitäisi tehdä.

Benni kävi edelleen säännöllisesti kisailemassa Onixin kanssa. Hän oli myöskin huomannut sen, että ori oli todellakin tullut emäänsä, sillä se pärjäsi paremmin laukkaradoilla kuin estekilpailuissa. Toisaalta Bennille hevosten pärjääminen oli se ja sama, sillä hän nautti enemmänkin vain kilpailun tuomasta jännityksestä. Sunil taas oli heistä se, jonka mielestä hevosten piti myös olla joka kisassa 3 parhaan joukossa.

Eräänä päivänä Benni joutui myös nostamaan syytteen erästä lehteä vastaan, sillä ne väittivät että nainen oli nähty sammuneena kaupungilla. Nainen asteli itsevarmana kaupungintalolle oikeuteen. Ikävä kyllä vain Benni hävisi jutun eikä saanut palkaksi kuin maksettavaksi lähemmäs 800 simoleonia ja suuren julkisen häpeä.

Viimein tuli myös se päivä, että illalla Opalista tulisi vanha tamma. Angel, joka viihtyi hevosten kanssa paljon, viettikin koko vapaapäivänsä hevosen kanssa syöttäen tälle porkkanoita ja harjaten tätä. Poikaa harmitti kun hän tiesi, että hevonen ei enää eläisi kauan. Se oli kumminkin ollut osa perhettä niin kauan.

Illalla herättyään Sunil käveli Opalin luokse ja hymyili hevoselle pienesti. ”Tänään sä siirryt uuteen vaiheeseen”, hän kuiskasi hiljaa ja asteli lähemmäs hevosta joka hörisi hiljaa ja höristeli korviaan. Sunil tuli aivan lemmikkinsä luokse ja silitti varovasti sen turpaa. ”Tuntuu niin haikealta”, hän kuiskasi ja Opal laski päätänsä aivan kuin nyökytellen.

Äkkiä pienet värikkäät tähdet alkoivat tuikkia hevosen ympärillä ja se hörisi pelokkaana nousten takajaloilleen. ”Ei mitään hätää, Opal. Olen tässä näin”, Sunil rauhoitteli hevosta vähän matkan päästä. Hetkessä hevosen kasvu oli ohitse. Eipä se juurikaan muuten muuttunut kuin että valkoisia karvoja tuli enemmän.

”Hyvää syntymäpäivää”, Sunil sanoi ja juoksi halaamaan hevosta. Opal laski päänsä miehen olkapäälle ja hörisi hiljaa. Sunilin sydämeen sattui, sillä hän tiesi, että hän tulisi elämään monta pitkää vuotta ilman rakastamaansa hevosta. Ja hänen elämänsä varrella Opalin jäljellä olevat päivät olisivat kuin perhosen lento.

Päivisin Benni alkoi käyttää vanhaa Opalia nyt enemmän lenkeillä, että sen kunto ei täysin rapistuisi. Sunilin mielestä hevosen olisi pitänyt antaa viettää vanhuus päivänsä rauhassa, mutta nainen jos kuka oli päivisin huomannut, että tamma juoksi pihalla samaan tahtiin kuin nuorempana. Ainoa mistä Opalista huomasi, että se oli vanhus oli se, että tamma oli mukavuudenhaluisempi.

Eräänä iltana Benni oli tiskaamassa astioita ja Sunil joka söi, auttoi samalla Angeliä koulutehtävissä. ”Kultaseni, olen hiukan ajatellut asioita”, mies sanoi ja lopetti syömisen katsoen vaimoaan. ”Niin?”, Benni totesi hiljaa eikä lopettanut tiskaamista.”Olen varannut meille matkan. Heti kuhan Sabas kasvaa. Lähdemme yhteiselle lemmenlomalle... Vain sinä ja minä”, Sunil paljasti lopulta vaimolleen.

Benni jätti astioiden tiskaamisen sikseen ja ryntäsi halaamaan mistään. ”Voi rakas”, hän sanoi melkein kyyneleet silmissä ja suuteli Sunilia. Oli totta, että poikien syntymän jälkeen heillä ei ollut ollut paljon aikaa toisilleen, joten pieni romanttinen loma tekisi heille varmasti hyvää. ”Minne me menemme?”, Benni kysyi innoissaan katsellen miestään. ”Se on yllätys”, Sunil totesi naurahtaen. ”Mutta olen varma, että pidät siitä”, hän lupasi hetken päästä.

Eipä mennyt montaa päivää kun pikkuisen Sabaksen oli aika jättää vaipat ja palikkaleikit taakseen.

Poika oli perinyt selvästi piirteitä molemmista vanhemmistaan ja pidemmän puoleinen punainen tukka sopi hyvin pojalle. Uusimmaksi luonteenpiirteekseen Sabas sai sikeäunisen. Nyt kun molemmat pojat pärjäisivät vieraan hoidossa, saattoivat Benni ja Sunil lähteä matkalle hoitamaan omaa avioliittoaan.

Edellinen    Seuraava

Tämän osan myötä tuli muuteen 1000 kuvaa täyteen :)